HITCHCOCK * * ½
2012 (USA)
Kieli: englanti
Ikäraja: 7
Ohjaus: Sacha Gervasi
Käsikirjoitus: John J. McLaughlin Stephen Rebellon kirjasta
Elokuva Hitchcock perustuu tositapahtumiin ja Stephen Rebellon kirjaan Alfred Hitchcock and the making of Psycho. Elokuva siis keskittyy Psykon ohjaamisen ajankohtaan ja kuvaa herra ja rouva Hitchcockin dramaattista elämää elokuvan tekemisen aikaan. Nimiroolissa nähdään Anthony Hopkins, rouva Hitchcockia eli Alma Revillea näyttelee Helen Mirren. Pyskon pääosanesittäjien rooleissa nähdään Scarlett Johansson esittämässä Janet Leightä, James D'Arcy Anthony Perkinsin roolissa sekä Jessica Biel esittämässä Vera Milesia. Täytyypä vielä mainita, että oli hassua nähdä Ralph "Karatekid" Macchio pienenpienessä roolissa esittämässä Psykon käsikirjoittajaa, Joseph Stephanoa.
Elokuva Hitchcock ei ole täyttä faktaa vaikka se perustuukin tositapahtumiin. Keskiössä on kuvitteellinen kolmiodraama Hitchcockin pariskunnasta sekä eräästä käsikirjoittajasta. Kuvitteellisen lisädraaman tuominen elokuvaan ärsyttää jonkin verran. Materiaalia olisi riittänyt vaikka kuinka itse elokuvan valmistuksesta sekä Hitchcockin persoonasta. En ole lukenut Stephen Rebellon kirjaa, jonka pohjalta elokuvan käsikirjoitus on tehty, vaikkakin olen lukenut muutaman Hitchcockin elämänkerran sekä tutustunut erinäisiin haastatteluihin ja videomateriaaleihin Alfred Hitchcockin elämästä sekä persoonasta. Sen verran on siis Hitchcock-pohjaa, että elokuvan faktapuutteet tökkivät pahasti. Joitakin kuuluisia lausahduksia muiden elokuvien teosta on tuotu tähän Psykon kuvausvaiheisiin ja jotkin niistä jopa laitettu Alman suuhun.
Jos et jaksa lukea pikkuasioista nillittämistä, jätä välistä seuraavat neljä kappaletta ja siirry kirjoituksen loppuun! Seuraa siis pilkun hyväilyä ja pienenpieniä yksityiskohtia...
Elokuvassa Hitchcockin työskentely on tehty näyttämään suurpiirteiseltä roiskimiselta vaikka hän oli kuuluisa pikkutarkkuudestaan sekä suunnitelmallisuudestaan. Psykon kuuluisa suihkukohtauskin on saatu näyttämään impulssiiviselta tuohtumiselta, vaikka suihkukohtauksen kuvaussuunnittelusta on oikeasti vastannut huippugraafikko Saul Bass ja itse Hitchin tiedetään suunnitelleen tarkkaan suklaakastikkeen valumisen viemäriin, mustavalkoelokuvassa se nimittäin näytti aidommalta vereltä kuin mitkään punaiset väriaineet.
Tuohon suihkukohtaukseen liittyy myös muita pieniä yksityiskohtia, jotka eivät vastanneet elokuvan esitystä asiasta. Esim. kun tuota kohtausta näytettiin ensi-iltayleisölle, oli yleisö pidellyt korviaan. Bernard Hermannin nerokas sävellystyö kuulosti teräviltä veitseniskuilta ja se oli yleisölle aivan yhtä karmaisevaa ellei kamalampaa kuin itse veitseniskujen näyttäminen. Tässä elokuvassa niin ei tapahtunut... Ehkä turhaa pilkun hyväilyä ja nillitystä pikkuasiasta, mutta kun on kuitenkin kyseessä pilkuntarkan ohjaajan muotokuva, niin luulisi pilkkuasioiden olevan kunnossa.
Bernard Hermannista tuli mieleen, että olisi tietysti ollut mukava nähdä elokuva, jossa olisi kuvattu historian tunnetuin ohjaajan ja säveltäjän yhteistyö, nyt kun säveltäjänero vain näyttäytyy pikkuriikkisessä roolissa. Mutta ymmärrän kyllä, että elokuvan Hitchcock pääpaino on Alman ja Hitchin välisessä suhteessa. Elokuvasta tosin ei välity se tiivis parisuhde ja perhedynamiikka, josta on saanut niin monesta lähteestä lukea. Elokuvassa ei edes mainita kertaakaan pariskunnan tytärtä, joka nähtiin pienissä rooleissa isänsä elokuvassa ja mm. Psykossa, josta tämä elokuva kertoo. Kolmikon suhde oikeassa elämässä oli tiivis ja he tekivät kaiken yhdessä. Hitch oli hyvin perhekeskeinen mies, eikä edes elokuvat menneet perheen edelle.
Jotkut ovat tämän elokuvan nähtyään tuohtuneet siitä kuinka suuressa osassa Alman kuvattiin olleen Hitchcockin elokuvia suunnittelemassa. Totuus on, että Almalla on saattanut olla vieläkin suurempi rooli. Hän oli nerokas elokuvien leikkaaja ja käsikirjoittaja ja Hitchcock kunnoitti suuresti hänen mielipiteitään.
Helen Mirren tekee vahvan roolin Almana ja oikeastaan pelastaa koko elokuvan, kun Hopkins tuntuu jotenkin ylinäyttelevän pääroolissaan. Hopkinsin roolisuoritus tuntuu enemmän jonkun hupisarjan imitaatiosketsiltä eikä ohjaajaneron syvin olemus välity Hopkinsin kautta. Yksi positiivinen yllätys elokuvaan kyllä mahtui roolituksen osalta. James D'Arcy tavoitti hienosti herkän ja erikoisen Anthony Perkinsin olemuksen ja välitti syviä, rivienvälisiä ajatuksia miehen psyyken kiemuroista.
En ymmärrä miten tällä näyttelijäkaartilla ja mehukkaalla aiheella on saatu kokoon näin laiha yritelmä. Toki elokuva kannattaa katsoa jo silkasta mielenkiinnosta, mutta ei kannata odottaa mitään kovin ihmeellistä.
