Mustasta aukosta Ukkosen jumalan syleilyyn

THOR: THE DARK WORLD * * * 

2013 (USA)

Kieli: englanti

Ikäraja: 12

Ohjaus: Alan Taylor

Käsikirjoitus: Christopher Yost, Christopher Markus ja Stephen McFeely pohjautuen Don Paynen ja Robert Rodatin tarinaan sekä Stan Leen, Larry Lieberin ja Jack Kirbyn sarjakuviin

Thor: The Dark World jatkaa siitä mihin jäätiin edellisessä Marvelin Thorissa sekä Avengersissa. Lue Filmiviikatteen Thorin arvostelu täältä ja Avengersin täältä.

Thorin (Chris Hemsworth) tehtävä ei taas ole helppo kun hän yrittää pelastaa rakastettunsa Jane Fosterin (Natalie Portman), maapallon sekä kaikki yhdeksän maailmaa. Jane Foster saa haltuunsa valtavan voiman Aetherin, joka on vanhempi kuin universumi ja muinaisen sodan hävinnyt Malekith (Christopher Eccleston) on täynnä kostonhimoa Asgardilaisia kohtaan. Thor tarvitsee myös häilyväisen adoptioveljensä Lokin apua ja edessä on myös kysymys voiko häneen luottaa. Rooleissa nähdään tutut hahmot edellisestä elokuvasta. Odin = Anthony Hopkins, Loki = Tom Hiddleston, Frigga = Rene Russo, Erik Selvig = Stellan Skarskård.

Pidin älyttömästi edellisestä, Kenneth Branaghin ohjaamasta Thorista. Branaghin tuoma shakespeareläinen ote sopi täydellisesti Thorin teemoihin isä- ja äitisuhteista, veljellisestä monimutkaisesta kiintymyksestä ja palavasta, mahdottomasta rakkaudesta. Vahinko vain, ettei Branagh ohjannut tätä Thoria eikä Alan Taylorilla selvästikään ole samanlaista draaman tajua. Lähinnä TV-sarjoista kokemuksensa ohjaajana saanut Taylor on tosin saanut kurottua kasaan viihdyttävän paketin, mutta se ei valitettavasti pahemmin tee eroa runsaasta sarjakuvaelokuvatarjonnasta.

Thor: The Dark World tarjoaa upeita visuaalisia elämyksiä. Osa elokuvasta on kuvattu Islannissa ja joitain kohtauksia Asgardista Norjassa.

Tarinana tämä Thor ei ole kummoinen ja lähinnä on vain jatko-osa hyvälle elokuvalle, mutta täytyy silti hieman suitsuttaa roolisuorituksia. Eteenkin Tom Hiddleston Lokin roolissa tuntuu varastavan koko shown. Periaatteessa en ole objektiivinen arvioimaan Chris Hemsworthia Thorina, koska herra on vaan niin seksiä tihkuva ilmestys, että on vaikea keskittyä herran roolisuoritukseen. Chris Hemsworth on silti ilmetty ukkosen jumala Thor, en voisi kuvitella ketään muuta tähän rooliin. Ja on edelleen ihmetys miten tällainen aussitähti on tavoittanut niinkin skandinaavisen ilmeen.

Myöskään elokuva ei ole ihan tavoittanut sitä sarkastisen huumoripitoista otetta, johon ehti jo tottua ensimmäisessä Thorissa. Jotain tästä huumorista on silti havaittavissa ja se on ehdottomasti yksi elokuvan helmistä.

Summa summarum: Ei mikään kovin kummoinen jatko-osa, silti kelpo viihdettä ja silmän iloa eteenkin naisille.

ps. Kuuluisa Stan Leen Marvel-piipahdus tapahtuu tällä kertaa kohtauksessa, jossa näytetään mielisairaalaa.

Julma totuus USA:n historiassa

12 YEARS A SLAVE * * * * ½  

2013 (USA, Iso-Britannia) 

Kieli: englanti

Ikäraja: 16 

Ohjaus: Steve McQueen 

Käsikirjoitus: John Ridley pohjautuen Solomon Northupin omaelämänkerralliseen kirjaan "Twelve years a slave"

Solomon Northup (Chiwetel Ejiofor) on vapaa New Yorkissa perheineen elelevä afroamerikkalainen mies. Vuonna 1841 hänen elämänsä kääntyy painajaiseksi kun hänet kaapataan Washingtonissa ja myydään orjaksi. Solomon päätyy puuvillapelloille Louisianaan, jossa hän on pelottavan lahjakas orjaksi. Hänen täytyy salata luku- ja kirjoitustaitonsakin eikä kukaan usko hänen olevan vapaa mies.

Elokuvan muissa rooleissa nähdään pitkä liuta isoja nimiä mm: Paul Giamatti, Benedict Gumberbatch, Paul Dano, Michael Fassbender, Sarah Paulson, lahjakas elokuvasta sivuosa Oscarinkin napannut Lupita Nyong'o sekä pienessä roolissa yksi elokuvan tuottaja Brad Pitt.

12 Years a slave on ehdottomasti yksi vuoden 2013 tärkeimmistä elokuvista. Se käsittelee eriarvoisuutta, epäoikeudenmukaisuutta, ihmisten raakaa alistamista ja rotusortoa ja järkyttävintä on, että se perustuu tositapahtumiin. Tarina kerrotaan rehellisesti, jopa inhorealisesti eikä brutaliutta säästellä. Elokuvassa ei mässäillä väkivallalla, vaikka väkivaltaa näytetäänkin. Ilman sen näyttämistä ei välittyisi tarkka kuva siitä ahdingosta ja huonoista oloista joita afroamerikkalaiset saivat kokea tuon ajan Amerikassa.

Elokuvan alkupuolella rasismi on luettavissa rivien väleissä vaikka Solomonin asiat ovatkin hyvin. Ilmeistä ja eleistä voi aistia tulevan uhan ja elokuvan painostava, konemainen musiikki tuo ilmoille vahvaa uhkan ja ahdistuksen tuntua ja kun se tuo musiikki yhdistyy siipirataslaivan valtavaan voimaan ja suuriin vesimassoihin, ei jää epäilystäkään Solomonin kohtalosta.

Roolitus elokuvaan on myös tehty huolella. Paljon asioista välittyy vain katseina, eleinä ja ilmeinä. Michael Fassbenderin esiintuoma kiihko ja raivo lentävine sylkineen on pelottavan aidon tuntuista. Päähenkilöä esittävä Chiwetel Ejiofor tuo hahmon tunteita esiin koko kehollaan ja ilmeillään värinästä tuskan hikeen. Elokuvan vaikuttavin kohtaus oli kun Solomon ryhtyy laulamaan muiden orjien kanssa puuvillapellolla. Laulu alkaa pienestä huulien liikuttelusta ja loppuu voimakkaisiin tunteisiin. Sanoja ei tarvita, tuskasta voi lukea kaiken tarvittavan. Tämän kohtauksen ansiosta ymmärsin itse paremmin musiikin tärkeyttä ja myös mustan musiikin kehitystä tuon ajan Amerikassa ja sehän vaikuttaa vielä nykypäiväänkin.

Yksi elokuvan helmistä on myös Lupita Nyon'o. Tämä sekopäisen isännän pakkomielteen kohteena oleva orjatyttö Patsey on Lupitan ensimmäinen rooli täyspitkässä elokuvassa. Ja tästä ensimmäisestä roolistahan Lupita nappasi myös sivuosa Oscarin ja aivan syystä. Hän omaksui hienosti vaativan roolinsa niin fyysisesti kuin henkisestikin.

12 years a slave on hätkähdyttävä ja silmät avaava elokuva. Se on ollut välttämätön tehdä kun se tuo raadollisesti esiin ne synnit, jotka USA on vain halunnut lakaista maton alle. Se näyttää ihmisten pimeän puolen, jolle haluaisi vain sulkea silmänsä ja kuvitella maailman olevan parempi paikka. Elokuva ei missään tapauksessa ole kepeää katseltavaa eikä viihdyttävää, mutta se ehdottomasti tulisi nähdä sen opetuksellisen arvon vuoksi.