30.7.2013

Halvaantunut mies ei lumipalloja viskele

KOSKEMATTOMAT (Intouchables) * * * * ½



2011 (Ranska)

Kieli: ranska

Ikäraja: 12

Ohjaus ja käsikirjoitus: Olivier Nakache ja Eric Toledano

Elokuva perustuu tositapahtumiin.

Valkoinen ja keski-ikäinen Philippe (François Cluzet) on miljonääri ja intellektuelli. Hän on myös neliraajahalvaantunut ja tarvitsee avustajaa. Työ on kuitenkin niin raskasta, että työntekijä vaihtuu usein. On taas tullut aika valita uusi avustaja. Erilaiset pätevät hakijat käyvät vuorotellen työhaastattelussa, jota Philippe pitää  assintenttinsa Magalien (Audrey Fleurot) kanssa. Monet hakijat tuntuvat kuitenkin kätkevän todelliset motiivinsa, eli ison tilipussin.

Sisään huoneeseen kiilaa senegalilainen ja syrjäytynyt Driss (Omar Sy), joka ei yksinkertaisesti enää jaksa odottaa. Hän on tullut vain hakemaan nimikirjoitusta, että on hakenut työtä, jotta on oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Drissillä ei ole kiinnostusta työtä kohtaan ja hän osoittaa sen suoran rehellisesti. Philippe pyytää Drissiä saapumaan seuraavana päivänä hakemaan allekirjoitusta.

Seuraavana aamuna Philippen lukaalissa käy ilmi, että Driss on saanut paikan. Hän ei sääli eikä pahoittele Philippen tilaa, vaan kohtaa hänet ihmisenä runsaalla huumorilla. Tämä miellyttää Philippeä. Eikä aikaakaan kuin nämä kaksi maailmaa kohtaavat ja epätodennäköisimmin ystävystyvistä miehistä tuleekin ystävät.



Koskemattomat on ehdottomasti hyvänmielen elokuva, johon mahtuu runsaasti komiikkaa sekä liikutusta. Oli hyvä, että jo alussa kerrottiin se itsestäänselvyys, että näistä kahdesta miehestä tulee ystävät kun kaverukset karauttivat Maseratillaan poliisia pakoon. Sitten katsojalle kerrottiin miten kaikki alkoi ja miten tästä elokuvan alkupuolen tapahtumasta tarina jatkui. Näin jo alussa tarinan painopiste oli erilainen ja kitkettiin pois yksi turha itsestäänselvyys ja se toi mukavaa eroavaisuutta moniin samankaltaisiin ystävyystarinoihin. Myös oli mukavaa, ettei elokuva loppunut niin kuin monet tämänkaltaiset elokuvat vaan siinäkin oli hieman yllätyksellisyyttä.

Aika paljon tarinaa on tietenkin rajannut sen tosipohjaisuus, tiettyjä elementtejä ei voinut muuttaa. Mutta elokuvaan on kirjoitettu paljon huumoripitoisia kohtauksia ja paljon on jäänyt tilaa myös improvisaatiolle. Elokuvan huumori on monin paikoin mustaa ja kipeille asioille nauramista. Se on kuitenkin hyväntahtoista eikä siinä osoitella sormella ketään. Elokuvaan mahtui myös paljon liikuttavia ja surullisiakin kohtauksia, joskus tällaiset kohtaukset oli sijoitettu jotenkin sinne hauskuuden keskelle, mikä teki elokuvan tunneskaalasta laajakirjoisemman ja yllätyksellisemmän. Huumorinkin on hauskempaa kun lohkaisut tulevat puun takaa.

Elokuvan tosielämän esikuvat ovat nimeltään Phillippe Pozzo di Borgo sekä Abdel Sellou. Abdel oli algerialainen ja koska ohjaaja-käsikirjoittaja -kaksikko Nakache ja Toledano oli aikaisemmin työskennellyt Omar Sy:n kanssa, haluttiin hyvää yhteistyötä jatkaa ja Omar sai osan. Ulkonäköseikat eivät vain Omarilla tukeneet algerialaisuutta ja siksi Abdelista tuli Driss ja Algeria muuttui Senegaliksi.

Pisteet myös elokuvan kuvanneelle Mathieu Vadepiedille. Kuvaus oli tehty taidokkaasti ja hyödyntäen epätavallisiakin kuvakulmia ja sai elokuvan näyttämään kauniilta sen kauniin sisällön lisäksi.

Ainoa pieni miinus elokuvan lopusta. Kaikki tapahtuu liian äkisti ja ihmisten motiivit jäävät selittämättä. Elokuvan kesto 112 min olisi kyllä kestänyt muutaman minuutin pidemmän lopun ja olisi kyllä sen ansainnut.

Koskemattomat on todella mukava ranskalainen yllätys. Se saa katsojan nauramaan niin, että mahaan sattuu ja myös kaivamaan nenäliinoja silmien pyyhkimiseen. Se on kaunis, koskettava, rohkea ja päättäväinen pieni tarina ystävyydestä, kumppanuudesta, rakkaudesta, menetyksestä, surusta, perheestä ja elämän jatkumisesta. Suosittelen lämpimästi.

29.7.2013

Charmantti herra DiCaprio

KULTAHATTU - THE GREAT GATSBY * * * ½ 



2013 (Australia, USA)  

Kieli: englanti 

Ikäraja: 12  

Ohjaus: Baz Luhrman 

Käsikirjoitus: Baz Luhrman ja Craig Pierce pohjautuen F.Scott Fitzgeraldin samannimiseen, vuonna 1925 julkaistuun romaaniin

Tarina alkaa kun elokuvan kertojana toimiva Nick Carraway (Tobey Maguire) alkaa kertoa tarinaa suurmiehestä nimeltä Jay Gatsby (Leonardo DiCaprio). Nick saapuu keskilännestä New Yorkiin pörssimeklariksi ja asettuu asumaan Gatsbyn suuren kartanon naapuriin. Lahden toisella puolella asuu Nickin serkku Daisy Buchanan (Carey Mulligan) poolonpelaajamiehensä Tomin (Joel Edgerton) kanssa. Heidän seurassaan liikkuu myös Daisyn ystävätär Jordan Baker (Elizabeth Debicki), jonka kanssa Nick ystävystyy.

Perhe Buchanan ovat tunnetusti kovia juhlimaan ja viettämään pintaliitoelämää. Daisya vaivaa tomin suhde toiseen naiseen, autokorjaajan vaimoon Myrtle Wilsoniin (Isla Fisher) ja Daisylla itselään tuntuu olevan jokin yhteinen menneisyys kultahattu Gatsbyn kanssa. Gatsbyn menneisyys onkin kaikille suuri mysteeri ja hänestä liikkuu jos minkäkinlaisia huhuja.

Kävin katsomassa tämän elokuvan ennenkuin olin lukenut kirjan. Isäni mielestä Kultahattu kuuluu jokaisen yleissivistykseen ja hän lainasi minulle omansa, jotta lukisin sen. Mielenkiintoista oli kirjaa lukiessa kuinka yksi yhteen kirja ja elokuva kävivät. Tottakai elokuvassa oli Baz Luhrmanille omintakeinen visuaalinen ja kerronnallinen kädenjälki, mutta repliikit ja kaikki muukin tuntui noudattavan pilkuntarkasti kirjan tekstiä. Muutamia poikkeuksia toki mahtui mukaan hiusten väreissä ja ihmisten painoissa, kun esim. Myrtle Wilson oli kuvattu kirjassa pyyleväksi, kun elokuvassa häntä taas esitti sutjakka Isla Fisher.

Baz Luhrmanin Kultahattu on hänelle tyypillisesti hyvin visuaalinen. Alku on yhtä juhlaa, serpentiiniä ja shampanjaa nykyajan Rn'b:n rytmittäessä 20-luvun charleston-tanssia. Mutta alun visuaalinen suitsutus tuntui jatkuvan loputtomiin ja elokuva pääsi varsinaisesti käynnistymään vasta puolessa välissä.

Elokuvan alkupuoli on maanista juhlaa visuaalisin keinoin, johon myös äänimaailma tuo oman erikoisen lisänsä. Sulassa sovussa soivat Bachin Toccata Beyoncén, Jay-Z:n, Alicia Keysin, Kanye Westin, Frank Oceanin, Lana Del Rayn sekä Will i Amin kanssa. Elokuvan loppupuoli taas tuo herkempiä, seesteisempiä ja syvällisempiä aineksia pöytään.

Luhrmanin Gatsbyä on kritisoitu siitä, ettei se tuo esiin sitä 20-luvun jazz-henkeä, joka niin vahvasti kirjasta välittyy. Mielestäni nykyajan musiikin tuominen tähän elokuvaan oli nerokas veto. Siinä ei olisi mitään uutta, että välitettäisiin vain orjallisesti 20-luvun tunnelmia, kun kultahatusta on tehty jo niin monta elokuva-versiotakin. Rn'b musiikilla Baz Luhrman tuo tarinan vahvasti meidän aikaamme ja rinnastaa tuon maailman nousukiitoa meidän pinnalliseen aikaamme. Yhtymäkohtia kun on paljon.

F.Scott Fitzgeraldin romaani ilmestyi vuonna 1925, kolme vuotta ennen Wall Streetin pörssiromahdusta ja se tuntui olevan edellä aikaansa kun siinä kritisoitiin 20-luvun nousukiitoista, pinnallista ja sisällötöntä elämää. Romaania ei arvostettu juurikaan omalla ajallaan, vaan sen nerokkuus löydettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Nyt eletään myös nousukiitoista elämää monilta osin, vaikka taloudellinen taantuma ilmoitteleekin olemassaolostaan ja suuremmasta tulemisestaan. Silti ihmisten elämä tuntuu olevan pinnallisempaa kuin ikinä.

Elokuvassa oli myös vahvat roolisuoritukset. Leo DiCaprio tuntui olevan parhaassa roolissaan moniin vuosiin. Yhteistyö Baz Luhrmanin kanssa selvästi sopii hänelle. Viimeksi he ovat tehneet yhteistyötä vuoden -96 Romeo + Julia elokuvassa. Luhrman on saanut palautettua sen viattoman silmien tuikkeen ja tunteiden kirjon takaisin Leonardon kasvoille ja hän tuntui häikäisevän charmikkaalta roolissaan. Gatsbyn rooli antaa myös paljon hyvälle näyttelijälle kun tunteita pitää näyttää äärilaidasta toiseen.

Muutenkin Kultahatusta tuli väkevästi mieleen Luhrmanin Romeo ja Julia. Tarinassa oli paljon samankaltaisuutta, toki myös päinvastaisuutta, mutta Luhrmania tuntuu kiehtovan erilaiset, traagiset rakkaustarinat. Lisäksi kerronassa ja visuaalisuudessa oli myös yhtäläisyyksiä.

Oli myös virkistävää nähdä tässä elokuvassa näyttelijöitä jotka ovat suurelle yleiselle kovin tuntemattomia. Esim. Elizabeth Debicki salaperäisenä Jordan Bakerina on melko uusi kasvo ja toi elokuvaan tuoreen säväyksen. Myös Tom Buchanania näyttelevä Joel Edgerton ei ole minulle ennestään tuttu, vaikka miehen ansioluettelo tv-kasvona on jo parikymmenvuotinen. Edgerton teki vakuuttavaa jälkeä intohimoisena Tomina ja onnistui hyvin vangitsemaan katsojan huomion, vaikka ruudussa olisikin esiintynyt samanaikaisesti DiCaprio.

Ainoa pienoinen pettymys oli Toby Maguire kertoja Nickinä. Maguire kun on yhden ilmeen ja yhden, samanlaisen roolin näyttelijä. Maguiren olisi miellään vaihtanut johonkin toiseen näyttelijään. Vaikkakin tähän elokuvaan hänen tyylinsä sopikin verkkaisena, kaikkea tarkkailevana ja ihmettelevänä, lahjomattomana nuorena miehenä. Myös kemia toimi hyvin DiCaprion kanssa ja lukuisat yhteiset otokset tuntuivat vakuuttavilta. No, ovathan kaverukset hyviä ystäviä jo nuoruudestaan lähtien.

The Great Gatsby - Kultahattu on monista erilaisista aineksista koostuva keitto, josta päähämmentäjä Baz Luhrman on tehnyt omannäköisensä. Se on paikoin viihdyttävä ja paikoin tunnelmallinen kuvaus suuresta romaanista, mutta ei ihan onnistu 100 % olemaan molempia vaan jää hieman vaille. Silti se onnistuu olemaan mielenkiintoinen kuvaus hedonismista, materialismista ja kunnianhimosta, eikä sitä ole helppo unohtaa.

23.7.2013

Aikamatkustus 1800-luvulle

LINCOLN * * * 




2012 (USA) 

Kieli: englanti 

Ikäraja: 12 

Ohjaus: Steven Spielberg 

Käsikirjoitus: Tony Kusher pohjautuen Doris Kearns Goodwinin kirjoittaman elämänkertateokseen.

Elokuva kertoo Abraham Lincolnin elämästä sisällissodan loppuvaiheiden aikoihin sekä taistelusta Yhdysvaltain edustajanhuoneessa perustuslain 13. lisäyksen puolesta. Lisäys koski orjien vapauttamista.

Nimiroolissa nähdään Daniel Day-Lewis, hänen vaimonaan Mary Todd Lincolnina nähdään Sally Field ja heidän poikanaan Robertina Joseph Gordon-Levitt. Muissa rooleissa nähdään mm. James Spader (Strargate, Wallstreet), David Strathairn (Medusan Perintö, Sneakers, Villi joki) , Tommy Lee Jones ja Michael Stuhlbarg (MIB3, Hugo).



Lincoln elokuva on eeppinen historiateos. Elokuvan tapahtumat kuuluvat yleissivistykseen ja jo siksi se kannattaa katsoa. Mutta jos ei ole mitään hajua eikä kiinnostusta tuon ajan tapahtumista; Jenkkilänmaan sisällissodasta ja orjien vapauttamisesta, tuntuu elokuva varmasti vain puisevan tylsältä. Elokuva Lincoln kulkee eteenpäin verkkaisen varmoin askelin aivan kuten esikuvansakin.

Elokuvan parhautta on ehdottomasti roolityöskentelyt. Siinä vaiheessa kun ei tajua katsovansa näyttelijätyöskentelyä, on näyttelijä todella sisäistänyt hahmonsa. Alunperin Liam Neesonin piti näytellä nimirooli, mutta jättäytyi projektista pois ajatellen olevansa liian vanha näyttelemään 55-vuotiasta Lincolnia. Onneksi näin, koska en voisi kuvitella ketään muuta onnistuvan paremmin tässä roolissa kuin Daniel Day-Lewisin. Ruumiinrakennekin kun vastaa esikuvaansa ja metodinäyttelijänä hän ui todella syvissä vesissä hahmonsa nahkoissa. Myös elokuvan muut konkarinäyttelijät takaavat vahvan ja varman roolityöskentelyn. On varmasti jo tekovaiheessa ollut hyvin selvää, että tämä elokuva tulisi kahmimaan valtavan määrän Oscar-ehdokkuuksia (yhteensä 12) vaikkakaan kovin montaa Oscaria ei kuitenkaan elokuva onnistunut nappaamaan. Daniel Day-Lewisin pysti oli kyllä ansaittu, mutta olisi voinut sille Jonesin Tommy Leellekin pystin antaa vahvasta sivuosasuorituksesta.

On myös mukavaa, että elokuva piirtää inhimillisen kuvan Abraham Lincolnista ja hänen elämänsä viimeisistä vaiheista eikä välitä kuvaa täydellisestä kansallismarttyyristä, millaisena hänet usein nykyään vain nähdään.

Elokuvan tylsyydestä huolimatta, kuuluu se niihin tarinoihin, jotka on täytynyt tehdä. Aihe ansaitsee tulla kerrotuksi myös meille eurooppalaisille, joille Amerikan historian vaiheet eivät ole kovin tuttuja.