25.4.2012

Ostos-tv -riippuvainen pelimies & keski-ikäinen koheltaja rakkauden oppitunneilla

HÖLMÖ HULLU RAKKAUS (Crazy, Stupid Love) * * * ½ 



2011 (USA)

Ohjaus: Glenn Ficarra, John Requa 

Cal Weaverin (Steve Carell) vaimo, Emily (Julianne Moore) ilmoittaa haluavansa avioeron ja pettäneensä miestään työkaverinsa David Lindhagenin (Kevin Bacon) kanssa. Cal on hukassa kunnes tapaa elämäntapapelimiehen Jacob Palmerin (Ryan Gosling). Jacob antaa vinkkejä ja valmentaa Calia deittailun ja naistenkaadon saloihin kunnes Jacob tapaa Hannahin (Emma Stone) ja kuviot kääntyvät päinvastaisiksi. Weavereiden poika (Jonah Bobo) on taas rakastunut muutamia vuosia vanhempaan lastenhoitajaansa, joka taas on rakastunut Caliin, joten soppa on valmis.

Romanttiset komediat toimivat niin, että yleensä alussa voi päätellä miten asiat tulevat päättymään. Tämän genren jännitys ei siis piile loppuratkaisussa vaan aina kysymyksessä: Miten sinne päästään? Tämä pitää paikkansa myös Hölmö hullu rakkaus -elokuvasta. Alkumetreillä on tietty kuva elokuvan loppuratkaisusta ja on mielenkiintoista seurata miten Steve Carell hölmöilee roolissaan maaliin. Elokuva osaa kuitenkin yllättääkin kun muutamia juonenkäänteitä ei ole osannut odottaa ja ne tarjoillaan leuanloksauttavan äkisti.

Hölmö hullu rakkaus elokuvan käsikirjoittaja- ja ohjaajakaarti on minulle ainakin varsin tuntematonta kun ohjaaja parivaljakkona toimivat Paha pukki -elokuvan käsikirjoittajat Ficarra & Requa. Mutta rooleihin onkin sitten saatu liuta tähtiä ja onkin varsin erilaista ja jännittävää nähdä mm. Ryan Gosling tällaisessa kevyemmässä roolissa lukuisten independent-leffojen jälkeen. Gosling on yksi hyvä syy nähdä tämä elokuva kun hän loistaa playboyn roolissaan, tihkuen seksikkyyttä sekä cooleutta. 

Elokuvan opetuksena tarjoillaan se, että on olemassa vain yksi ainoa oikea sielun kumppani ja on tehtävä töitä saadakseen ja pitääkseen hänet. Tästä ajatuksesta en ole samaa mieltä, eikä mielestäni tämän tyypin elokuvassa ns. opetuksia tarvitsisi olla vaan ne tekevät tarinasta vain hieman naivistisemman.

Muuten elokuva on hauska (paikoin huomasin jopa nauravani ääneen) hyvänmielen elokuva, jonka parasta antia on ehdottomasti hienot näyttelijät mutta myös ne pienet yllätyksetkin.

14.4.2012

Kirkkaimpien Hollywoodtähtien aivottomat alaiset

KAAMEAT POMOT (Horrible Bosses) * * * 

2011 (USA)

Ohjaus: Seth Gordon

Kolmella kaveruksella on sietämättömät pomot, joista pitäisi päästä eroon. Nick Hendricksin (Jason Bateman) pomo Dave Harken (Kevin Spacey) on sadisti ja psykopaatti yritysjohtaja, joka vaatii alaisiltaan liikoja. Dale Arbus (Charlie Day) haluaisi kesittyä perheen perustamiseen raskaana olevan morsiammensa kanssa, mutta joutuu kestämään nymfomaanipomonsa, hammaslääkäri Julia Harrisin (Jennifer Aniston) seksuaalista häirintää. Kurt Buckman (Jason Sudeikis) taas työskentelee perheyrityksessä, jossa toimitusjohtajan pestin perii kokaiiniriippuvainen kung fu -sekopää Bobby Pellit (Colin Farrell). Koettelemukset saavat kaverukset harkitsemaan kolmen pomonsa murhauttamista.

Kaameat pomot on Hollywood-tähtiä vilisevä musta murhakomedia, mikä on hakenut selvästi vaikutteita mm. elokuvasta Heitä mami junasta, joka myös elokuvassa mainitaan. Elokuvan peruslähtökohta on melko epäuskottava, mutta en tiedä onko uskottavuus kovin tärkeää tämän tyylin elokuvalle. On melko herkullista ja virkistävää nähdä mm. Colin Farrell luotaantyöntävänä kokaiinisekopäänä tässä pienessä sivuroolissa niiden sankariroolien sijasta missä häntä on totuttu näkemään. Näyttelijäsuoritukset ovatkin tämän elokuvan parhautta. Vahvoja luonnenäyttelijöitä kun ei niin kovin usein nähdä tämän tyylin elokuvissa.

Kaameat pomot elokuva aiheuttaa paljon myötähäpeän tunteita kun fiksun oloiset hahmot sekoilevat aivottomina. Ja juuri kun luulit hahmojen saavuttaneen katastroofipohjan, pistetäänkin minuutin päästä vielä pahemmaksi. Kaameat pomot on silti ihan viihdyttävä tumman komedian pätkä hyvillä näyttelijäsuorituksilla. Huonomminkin voisi olla.

1.4.2012

Pieni porontappaja suomesta karkaa sivistykseen

HANNA * * *

2011 (USA, Englanti, Saksa)

Ohjaus: Joe Wright

Hanna (Saoirse Ronan) on nuori teini-ikäinen, mutta mitään muuta tavallista hänessä ei sitten olekaan. Hän elää isänsä Erikin (Eric Bana) kanssa keskellä pohjolan erämaata, Suomen Kuusamossa opetellen taistelutekniikoita, knoppitietoja sekä metsästäen poroja.

Hanna on aivan liian vahva ollakseen normaali 16-vuotias hintelä tyttö, joten on alusta asti selvää, että Hannan menneisyyteen liittyy jotakin erikoista ja jonka kohtaamiseen hänen isänsä häntä kaikenaikaa valmistaa.

Eräänä päivänä Hanna päättää olla valmis kohtaamaan muun maailman ja saa peräänsä CIA-agentti Marissa Wieglerin (Cate Blanchett). Hanna on kuitenkin koulutettu tappokone, joten myös Marissa Wieglerin on oltava varuillaan.

Eipä ole tullut vastaan kovin montaa toimintaelokuvaa, jonka tähtenä olisi nuori tyttö ja joka vieläpä niin vakuttavasti loistaisi taistelukohtauksissa. Saoirse Ronan käsittelee roolihahmoaan konkarimaisella ammattitaidolla venyen hyvin herkistä, eteerisistä kohtauksista ja kasvokuvista hyvin fyysisiin suorituksiin ja suuriin kokonaisuuksiin. Cate Blanchett on myös niin vahva luonnenäyttelijä, ettei hänelle tuota vaikeuksia esittää elokuvan kylmää ja laskelmoivaa pahista.

Hyvin toteutettu elokuva Hanna avautuu katsojalleen pala kerrallaan mainion Chemical Brothersin koukuttavan musiikin rytmittäessä hengästyttäviä kohtauksia. Alun Suomen Rukalla kuvatut, arktiset, kauniit maisemat nostattavat uteliaisuuden, mitä ruokitaan vain pala kerrallaan elokuvan edetessä. Kun lopussa kaikki on selvää, tuo se tiettyä juonellista tuttuutta muista elokuvista, vaikkakin Hanna sisältää vain hyvin vähän mitään ennalta-arvattavia aineksia. Loppu tulee puun takaa ja äkisti, saaden miettimään onko Hanna uusi Bourne-tarina eli saako se jatko-osia.