17.9.2012

Kattia kanssa!

SAAPASJALKAKISSA (Puss In Boots) * * * 

 

2011 (USA)

Ikäraja: 7

Ohjaus: Chris Miller

Shrek -elokuvien rakastetuin sivuhahmo, Saapasjalkakissa (Antonio Banderas), on vihdoin saanut oman elokuvansa. Elokuva alkaa lainsuojattoman kissan metsästäessä uutta, mielenkiintoista keikkaa, josta voisi jotain netotakin. Kissa päätyy metsästämään taikapapuja, joista kasvava köynnös johdattaisi kultamunia munivan hanhen luo. Toinen kissavaras kiilaa kuitenkin väliin ja sankarimme tapaa vanhan ystävänsä Tyyristyllerön (Zack Galifianakis), jonka kanssa on selvittämättömiä asioita menneisyydestä sekä hurmaavan Kisu Pehmotassun (Salma Hayek). Kovaotteisen roistopariskunnan, Taavin ja Annin (englanniksi Jack and Jill) ääninä kuullaan Billy Bob Thorontonin sekä Amy Sedarisin äänet.



Elokuva on tyylillisesti sekoitus Zorroa, spagettilänkkäreitä, Indiana Jones -tyyppisiä seikkailuelokuva ja onpa mukaan höystetty hieman romanssia, tanssia ja latinalaisia rytmejäkin.

Saapasjalkakissa on kutkuttava hahmo. Se on täynnä mielenkiintoisia kontrasteja vaarallisesta miekkamiehestä pörheään, suloiseen pikkukisuun. Sen pieni koko tuo myös hauskaa kontrastia Antonio Banderasin maskuliinisesta, tummankarheasta äänestä. Banderasin heittäytymisestä voi huomata kuinka hän on nauttinut egoistisen machokissan esittämisestä. Vai esittääkö Saapasjalkakissa Banderasia, siinä kun yhdistyvät monet Banderasin näyttelemät legendaariset hahmot kuten Desperadon El Mariachi ja Zorro, joista se myös selkeästi on saanut vaikutteensa.

Antonio Banderasin kemia toimii hyvin  Salma Hayekin kanssa. Onhan parivaljakko tehnyt yhdessä useamman elokuvan: Desperado, Once Upon a Time in Mexico ja Frida. Myös elokuvan toisen äänipariskunnan Billy Bob Thorontonin ja Amy Sedarsin äänet toimivat hyvin yhteen ja erikseen. Eteläisen amerikan murteella puhuva roistopariskunta paukuttaa pyssyjä rymistellen, mutta käyvät keskenään rauhallista kädenvääntöä vauvan hankinnasta. Billy Bobin ääni soljuu niin pehmeästi, että sitä kuuntelisi vaikka koko illan.

Saapasjalkakissa on hienosti toteutettua visuaalista animaatiota, mikä on varmasti lasten mieleen (K-7), mutta se käsittelee Shrek-elokuvillekin tyypillisesti myös aikuisten asioita joita lapsi ei ymmärrä eikä tarvitsekaan ymmärtää. Shrekeistä tuttua  elokuvien parodiointia sekä satujen lainailua myös nähtiin tässäkin elokuvassa pavunvarsineen, taikapapuineen ja hanhineen. Elokuva Saapasjalkakissa on siis mukavaa kokoperheen viihdettä. Näyttelijät, piirtäjät ja muut ovat tehneet hienoa työtä, mutta tuntuu että jotain on jäänyt silti puuttumaan. Käsikirjoittajaporukka (Tom Wheeler, Brian Lynch, William Davies) ei ole saanut tarinasta niin soljuvaa, ymmärettävää ja mehukasta kuin sen olisi olettanut olevan, vaikkakin tarinassa oli mukavia koukkuja ja hienoja kohtauksia. Oli myös hauskaa yhdistää ihmismäisesti toimivan sankarikissaan aivan tavallisia kissan eleitä ja tapoja maidonlipityksestä valon metsästykseen.

Elokuvan suomenkielisestä ääniraidasta en osaa sanoa mitään, koska katsoin elokuvan englanninkielisenä. Enkä osaisi kuvitella kisulin puhuvan muulla kuin Antonio Banderasin äänellä.

DVD sisälsi myös vuonna 2012 tuotetun lyhytelokuvan:

PUSS IN BOOTS: THE THREE DIABLOS * * * * 


Ohjaus: Raman Hui

Saapasjalkakissa saa työtehtäväkseen Prinsessa Alessandra Bellagamban kruunusta varastetun rubiinisydämen jäljittämisen. Varas tunnetaan nimeltään Le Chuchoteur eli Kuiskaaja ja hän lymyilee salaisessa piilopaikassaan, jonka sijainnin vain hänen kolme kiinnijäänyttä apuriaan tietävät. Apurit ovat teljettynä vankilaan eivätkä suostu puhumaan. Saapasjalkakissan pitäisi saada pahamaineisen kolmikon tekemään yhteistyötä kanssaan mutta ensin pitäisi uskaltautua heidän selliinsä..

Saapasjalkakissa ja Kolme paholaista on pieni jatko itse Saapasjalkakissa -elokuvalle, johon siinä myös pienoisesti viitataan. Tarina on kuitenkin aivan omansa ja tyylillisesti muistuttaa enemmän Shrek-elokuvia kuin varsinainen elokuva. Juoni on selkeä ja mukaan on mahdutettu hauskuutta sekä jännitystä mutta myös liikuttaviakin kohtauksia. Pikkukisut ovat hellyyttävän suloisia ja niiden sanattomat ilmeet paljon puhuvat. Lyhytelokuva on parempi kuin itse elokuva sen juonellisen onnistumisen, napakan lyhyen keston sekä hauskojen oivallusten takia. Antonio Banderas kuullaan tässäkin Saapasjalkakissan äänenä. Muissa ääniroolieissa kuullaan mm: Charlotte Newhouse ja Gilles Marini.

.

12.9.2012

Runoilijan nerous ja hulluus

MUSTAT PERHOSET (Black Butterflies)* * * 




2011 (Saksa, Alankomaat, Etelä-Afrikka)

Kieli: englanti

Ikäraja: 12

Ohjaus: Paula van der Oest

Eletään 50- ja 60-lukujen taitetta. Runoilija Ingrid Jonker (Carice van Houten) lähes hukkuu uintimatkallaan, mutta hänet pelastaa vanhempi kirjailijakolleega Jack Cope (Liam Cunningham). Parin välille syttyy vahva intohimo ja rakkaus, vaikka suhde on kaikkea muuta paitsi ongelmaton. Paria yhdistää myös samanlainen ideologia ja he molemmat kuuluvat apartheidia vastustavaan pieneen ja tiiviseen ystävyysseurueeseen. Rotuerottelun vahvat ja pinttyneet juuret ovat kietoneet ihmiset totuttuihin konservatiivisiin malleihinsa eikä niistä irrottautuminen ole helppoa. Tässä oman työnsä on tehnyt Jonkerin vahvat, raa'at ja vavisuttavat kielikuvat ja runot.



Elokuva Mustat perhoset on tositapahtumiin perustuva kertomus Etelä-Afrikkalaisen runoilijan Ingrid Jonkerin elämästä. Käsikirjoituksen on tehnyt Greg Latter ja vaikka Ingrid Jonker puhui afrikaansin kieltä ja elokuva on lähinnä hollantilaistuotantoa, puhutaan elokuvassa silti englantia.

Ingrid Jonker on noussut ikoniksi kotimaassaan Etelä-Afrikassa ja sai myös elinaikanaan tunnustusta runoilijana. Henkilökohtaisessa elämässään Jonker oli rauhaton, läpi elämän rakkautta ja kodin turvaa etsivä, hauras nainen. Hän yritti etsiä konservatiivisen isänsä (Rutger Hauer) hyväksyntää, mutta sen sijaan tämä kielsi tyttärensä. Jonkeria piinasi myös syyllisyys tekemistään aborteista, eikä paha olo tapahtuneista ikinä hellittänyt vaan pikemminkin kasvoi. Isän karkeus myös osaltaan varmasti vaikutti Ingridin toistuviin masennuksiin, joita Ingrid "hoiti" alkoholilla. Toisaalta elokuvassa kuvattu Ingrid Jonkerin mielensairaus vaikutti lähinnä kaksisuuntaiselta mielialahäiriöltä, mikä on itseasiassa suht yleistä taiteilijoilla.

Mustat perhoset ei ole kiillotettua Hollywood-kuvaa, vaan rosoinen ja herkkä mutta myös, melko raadollinen ja brutaalikin ihmisyyden kuvaus. Näyttelijätyöskentely on vahvaa ja intensiivistä ja pääparin, van Houten -  Cunningham, kemia tuntuu toimivan.

Elokuva ei myöskään ole mitään kepeää viihdettä vaan syvällistä, pohdintoja aiheuttavaa draamaa. Elokuva sisältää joitakin raakoja kohtauksia, joten kovin pienille katsojille se ei siksi sovi. Mustat perhoset ei myöskään ole valtavirtaa, joten voi olla jokseenkin hankalahkoa saada elokuvaa käsiinsä ja katsottavaksi, mutta jos siihen sattumoisin törmää, kannattaa käyttää tilaisuus hyväkseen ja katsoa se.

"The child is not dead
The child lifts his fists against his mother
Who shouts Afrika! shouts the breath
Of freedom and the veld
In the locations of the cordoned heart"...


("The Child" -runon Jonker kirjoitti nähtyään sotilaiden ampuvan lapsen Nyangassa. Nelson Mandela siteerasi ensimmäisen Etelä-Afrikan vapaasti valitun presidentin avajaispuheessaan, vuonna 1994 samaista Ingrid Jonkerin runoa.) 


3.9.2012

Suuri pieni tarina

ÄÄRIMMÄISEN LUJAA JA USKOMATTOMAN LÄHELTÄ (Extremely Loud & Incredibly Close) * * * ½


2011 (USA)

Ohjaus: Stephen Daldry

Äärimmäisen Lujaa ja Uskomattoman Läheltä perustuu Jonathan Safran Foerin samannimiseen romaaniin. Elokuvan käsikirjoituksen on kirjasta muokannut Eric Roth.

Oskar Schell (Thomas Horn) on erikoinen, pieni miehenalku. Hän suunnittelee löytöretkiä ja seikkailuja Isänsä, Thomasin (Tom Hanks) kanssa. Kaikki kuitenkin muuttuu syyskuun 11. vuonna 2001 kun isä oli kokoustamassa WTC-talossa. Oskarin äiti, Linda (Sandra Bullock) ei osaa käsitellä poikaansa eikä Oskar ei osaa käsitellä tapahtunutta. Isän tavaroista Oskar kuitenkin löytää isälle kuuluneen avaimen ja pienen johtolangan ja pian hän seikkaileekin pitkin ja poikin New Yorkia yrittäen selvittää mikä lukko avaimella aukeaa. Matkallaan hän kohtaa monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia tarinoita. Ja poikkeaapa salaperäinen vuokralainenkin (Max von Sydow) isoäidin asuntoon majailemaan.

Elokuvan keskiössä on maailman hahmottaminen lapsen silmin ja vieläpä erityisen lapsen silmin. Oskar ei osaa hahmottaa maailmaa ja tapahtumia kokonaisuuksina vaan hahmottaminen onnistuu jos asiat pilkkoo pieniin paloihin ja yritttää saada asiat kuulostamaan ja näyttämään järkeviltä niiden kautta. Joitakin fobioita Oskarilla on myös ja joitakin hän osaa itse hoitaa mm. kuljettaa mukanaan tamburiinia lievittääkseen jännittyneisyyttään. Jossain määrin elokuvan pienten yksityiskohtien ja henkilöiden mieltymysten kirjaaminen, toi mieleen elokuvan Amelie.

Syyskuun yhdennentoista päivän tapahtumat ovat traumaattisena kokemuksena paljon saaneet erilaisia lähestymistapoja. On tehty elokuvia ja kerrottu tarinaa pelastuneiden sekä pelastajien silmin. Mutta tämä tarkastelu lapsen silmien kautta, toi siihen erilaista ulottuvuutta ja syvyyttä. Elokuvan päähenkilöä näyttelevä Thomas Horn kuljettaa vaativassa roolissaan koko tarinan painoa ja tekee työssään nappisuorituksen. Thomas heittäytyy ja onnistuu. Myös Max von Sydow onnistuu uskomattoman hienosti puhumattomana vuokralaisena.

Elokuvan sisältämiä joitakin pieniä tarinoita on kuitenkin vaikea hahmottaa. Motiivit ja henkilöhahmot jäävät vaillinaisiksi. Viola Davisin esittämän Abbey Blackin sekä Jeffrey Wrightin esittämän William Blackin tarina esimerkiksi jää kokonaan vaille selitystä eikä hahmoista saa mitään otetta kun niistä ehdottomasti olisi halunnut tietää enemmän.

Vuodesta 2001 ei ole vielä kulunut niin kauan aikaa, että Jenkkilänmaan asukit osaisivat syyskuun 11. päivän tapahtumiin asennoitua muutenkin kuin patrioottisin paasauksin. Ehkäpä siksi tämä elokuva on saanut kotimaassaan niin paljon kritiikkiä siloisuudesta, teennäisyydestä sekä tunnekylmyydestä. Kahta jälkimmäistä se ei misään tapauksessa ole vaan pikemminkin pienen pojan silmin nähty tapahtumien sarja, joka ei osoita sormellaan ketään eikä keskity minkään kansallisuuden nostamiseen eikä toisen polkemiseen. Se ei etsi syyllisiä eikä ole sataan kertaan nähty kuvaus sinipunavalkoisesta urheudesta. Vaikka yksi elokuvan keskeisistä teemoista on pienen ihmisen urheus.

Äärimmäisen Lujaa ja Uskomattoman Läheltä on kyllä silonen kuvaus mutta se on viattoman kaunis ja koskettava kertomus. Raskaasta aiheestaan huolimatta, se on hyvänmielen elokuva, mikä kertoo yhtä suurta tarinaa sisällyttäen siihen paljon pieniä, liikuttavia tarinoita aidon tuntuisista ihmisistä.

1.9.2012

Mmmmmm Marilyn!



MY WEEK WITH MARILYN * * * ½


2011 (USA, Iso-Britannia)

Ohjaus: Simon Curtis

  
Ikoni ja legenda Marilyn Monroen kuolemasta tuli kuluneeksi 50 -vuotta elokuun viidentenä päivänä tänä vuonna. Lehdet kirjoittivat muistelmia ristiriitaisesta ja säkenöivästä tähdestä ja tv:ssä näytettiin dokumentteja. Elokuva: My Week With Marilyn ehätti DVD-muotoon elokuun loppupuolella ja se antaa maistiaisia sekä kurkistuksia Marilynin elämään vaikkakin se kertoo siitä ajallisesti vain lyhyen palan.

My Week With Marilyn on tositapahtumiin perustuva draama Marilynin vierailusta Englantiin ja elokuvan Prinssi ja Revyytyttö (The Prince and The Showgirl) – elokuvan kuvauksista. Elokuva pohjautuu Colin Clarkin muistelmateoksiin: ”The Prince, The Showgirl and Me” sekä ”My Week With Marilyn”.

Tarina kerrotaan nuoren, Colin Clarkin (Eddie Redmayne) silmin ja se alkaa hänen sinnikkyydestään päästä töihin elokuvabusinekseen. Colin Clark pääseekin assistentiksi ja apupojaksi kolmannen apuohjaajan tittelillä elokuvan Prinssi ja Revyytyttö – kuvauksiin. Ohjaajana sekä pääosanesittäjänä toimii teatterisuuruus Sir Laurence Olivier (Kenneth Brannagh) ja vastanäyttelijäksi on palkattu Marilyn Monroe (Michelle Williams), jotta saataisiin elokuvalle tähtiloistoa Hollywoodista. Olivierin vaimo Vivien Leigh (Julia Ormond) oli näytellyt kappaleen teatteriversiossa, mutta katsoi olevansa 43-vuotiaana liian vanha rooliin tässä elokuvassa.

Marilyn aiheuttaa kuvauksissa päänvaivaa myöhästymisillä sekä repliikkien unohduksilla. Kukaan muu paitsi nuori Colin, ei näytä ymmärtävän Marilyniä ja kun Monroen puoliso Arthur Miller (Dougray Scott) palaa jenkkilään lastensa takia, on Colinin rooli Marilynin tukena vieläkin suurempi. Muissa rooleissa nähdään myös mm. Judi Dench, Emma Watson, Toby Jones, Dominic Cooper, Philip Jackson sekä Zoë Wanamaker.

Prinssi ja Revyytyttö on ainoa elokuva, jonka Marilyn Monroe on tehnyt Amerikan mantereen ulkopuolella. Viikon mittaiset kuvaukset kesällä 1956 olivat Marilynille hyvin raskaat. Hän kärsi useasta sairaudesta ja sai keskenmenon. Näitä puolia on hienosti tuotu esiin My Week With Marilyn – elokuvassa. Elokuva näyttää realistisesti megatähden kuuluisuuden ihanat sekä kurjat puolet, se raottaa esirippua ja esittelee persoonan julkisuuden takaa.

Michelle Williamsilla oli suuret korkokengät täytettävänään Monroen rooliin. Hän itse jopa tanssii sekä laulaa myös elokuvassa ja osoittaa näin olevansa meidän aikamme suuria lahjakkuuksia. Marilynin rooli oli haastava, mutta Michelle pärjäsi siinä hienosti saaden osastaan myös Golden Globe - palkinnon sekä Oscar-ehdokkuuden. Michelle Williams oli poiminut  joitakin Marilynin maneereita mutta ei aivan ollut päässyt eroon kaikista omistaan. Marilyn oli uniikki metodinäyttelijä, jonka lahjakkuus jäi hänen aikanaan kauneuden ja seksikkyyden jalkoihin ja jollaista ei varmasti enää tule toista. Marilynin komiikantaju oli loistava ja ajoitukset pienine eleineen aivan kymppiä. Marilynin työskentely tuntui olevan vaistonvaraista eikä harkittua vaikka kohtaukset oli tietysti suunniteltu tarkoin. Hän oli opiskellut näyttelemistä aikansa parhaiden opettajien kanssa joita olivat Constance Collier sekä Paula ja Lee Strasberg. Moni ei varmaankaan tiedä, että Prinssi ja Revyytyttö oli Marilyn Monroen oman tuotantoyhtiön ensimmäinen elokuva. Oman tuotantoyhtiön omistaminen varsinkin näyttelijättärelle, oli todella harvinaista 50-luvun Hollywoodissa, joten Marilyn oli edellä aikaansa monessa suhteessa.

Arthur Millerin pienessä roolissa nähty Dougray Scott varastaa intensiivisyydellään valokeilan sekä huomion niissä muutaman minuutin pituisissa kohtauksissa, jossa häntä näytetään. Kenneth Brannaghia on monesti tituleerattu uudeksi Sir Laurence Olivieriksi ja hänelle rooli istui hyvin. Eddie Redmayer suoriutui myös hienosti viattoman mutta oivaltavan Colinin roolissa. Eikä Judi Denchin suoritusta koskaan tarvitse jännittää vaan hän tarjoilee sympaattisena Sybil Thorndikena nautittavaa katseltavaa pienin yksityiskohdin ja silmäkulmanpilkkein.

Näyttelijäsuoritukset ovat My Week With Marilyn – elokuvan parhautta. Sen heikkous on kuitenkin Adrian Hodgesin ei niin soljuva käsikirjoitus. Tuntuu, että elokuvasta olisi saanut syvemmän psykologisen kuvauksen hahmoista kun nyt ne jäivät monelta osin ohuiksi ja vaillinaisiksi, eikä hahmojen motiiveita kyennyt kaikin paikoin ymmärtämään. Tämän elokuvan lisäksi suosittelen myös lämpimästi katsomaan Prinssi ja Revyytyttö – komedian. Ehkä sitäkin katsoo uusin silmin tämän elokuvan jälkeen.