Scarlett Johansson ryhtyy niin älykkääksi, että heittää aivot narikkaan

LUCY * ½ 

2014 (Ranska) 

Kieli: englanti, ranska, korea 

Ikäraja: 16 

Ohjaus: Luc Besson 

Käsikirjoitus: Luc Besson 

Lucy (Scarlett Johansson) sekaantuu hämäriin busineksiin ja joutuu keskelle uuden huumeen salakuljetusoperaatiota. Iso määrä huumetta joutuu hänen elimistöönsä, ja hänen aivokapasiteettinsa alkaa kasvaa huimiin lukemiin. Samalla mielessä siintää kosto hämärämiehille sekä yhteydenotto aivojen kapasiteettia tutkivaan professori Normaniin (Morgan Freeman), joka auttaa Lucya ymmärtämään kehossaan tapahtuvaa muutosta.

Luc Bessonilta ja Lucylta odotin paljon. Traileri on mielenkiintoinen ja vauhdikas ja Bessonin naishahmot ovat aina olleet vahvuuksissaan mielenkiintoisia. Mainittakoon, että herran ohaustyö Fifth Element on yksi lempielokuvistani.

Odotukset eivät kuitenkaan vastanneet todellisuutta. Lucy on ehdottomasti huonoin elokuva, jonka olen nähnyt pitkiin aikoihin. Besson on selkeästi tehnyt ohjaustaan mielessään 2001 avaruusseikkailu pienin simpanssiviittein ja tulipa mieleeni myös Terrence Malickin Tree of Lifekin. Välillä katsojalle välitetään kuvia loukkuun joutuvasta hiirestä sekä kissapedoista uhriaan vaanimassa. Nuo kuvat on mielestäni turhaa alleviivaamista ja katsojan aliarvioimista.

Elokuva myös yrittää olla älykäs ja filosofinen epäonnistuen siinä täysin. Absurdius ja muka-älykkyys huvittaa paikoin ja tulee väkisinkin mieleen, ettei tätä elokuvaa ole voitu tehdä tosissaan. Huumori tuntuu kuitenkin tahattomalta. Siinä missä Fifth element onnistui olemaan älykäs, hauska, satiirinen parodia tieteiselokuvista on Lucy vain laimea yritys. Ajatus siitä, että aivokapasiteetin kasvaessa katoaisi inhimillisyys on vielä hyvä lähtökohta mutta aivan pöljää olisi ajatella, että silloin muuttuisi viattomia ihmisiä surutta lahtaavaksi pökkelöksi ja aivokääpiöksi. Samoin ajatus, että muistat lapsuutesi syntymästäsi lähtien, tunnet aineenvaihduntasi ja veren virtaamisen suonissa tuntuu vielä ihan selitettävältä ja hauskalta, mutta kun aivokapasiteetin kasvamiseen yhdistyy kyvyt hallita magneettikenttiä, sähköä, toisten ihmisten sähkölaitteita ja luonnonvoimia alkaa taas naurattaa... ja itkettää.

Mitään hyvää sanottavaa ei löydy näyttelijätyöskentelystäkään. Lucy on ehdottomasti Scarlett Johanssonin huonoin roolityö ikinä. Alkupuoli vielä menetteli, mutta loppu on puuduttavaa tuskaa. Lähes samalla aivoton-ilmeellä mennään koko loppupuolisko muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja nekin tuntuvat laskelmoidun pökkelöiltä. Morgan Freeman vetää taas puolestaan sellaisen Morgan Freeman roolin, että voisi samantien näytellä tusinassa muussa Morgan Freeman elokuvassa eikä kukaan huomaisi eroa. Freemanin roolikin on lähinnä tuotu vain selittämään Lucyn tekosia ja selityksetkin tuntuvat pöljimmiltä ikinä.

Yhteenvetona Lucystä voisi sanoa, alkupuoli on mielenkiintoisin mutta sekin lopahtaa pian loputtomaan lahtaamiseen ja väkivallalla mässäilyyn. Keskikohta on puuduttavinta ikinä ja loppu varmasti olisi huippua ja ihmeellistä jos olisi huumehallusinatioissa, mutta muuten pelkkää vaivaannuttavaa sekopäisyyttä.


Mutta jos en ole mielestäsi vaan tajunnu tai olet muuten eri mieltä, kommentoi vapaasti!

Kohtauksia eräästä avioliitosta

GONE GIRL * * * * ½ 

2014 (USA)

Kieli: englanti

Ikäraja: 16

Ohjaus: David Fincher

Käsikirjoitus: Gillian Flynn pohjautuen romaaniinsa "Kiltti tyttö"

Nick Dunne (Ben Affleck) saapuu tavalliseen tapaansa työstään kotiin. Kotona on kamppailun merkkejä ja vaimo, Amy (Rosamund Pike) on hävinnyt tuhkana tuuleen. Nick soittaa poliisit apuun ja seuraavana päivänä odottaa vaimon katoamisen lehdistötilaisuus. Alkaa mediasirkus samalla kun selvitellään vaimon kohtaloa. Kaikki vihjeet vain alkavat osoittaa Nickin suuntaan. Tapppoiko hän vaimonsa vai kuka on syyllinen?

Jossain vaiheessa ajattelin, että luopuisin tästä blogista kokonaan, koska aikaa on nykyään niin vähän mihinkään. Mutta kun kävin katsomassa Gone Girlin sama tunne tuli kuin miksi tämän blogin alunperin perustinkin. Hirveä pakko purkaa jollekin tästä elokuvasta tulleita fiiliksiä ym. enkä halua hukuttaa läheisiäni leffapurkausmonologeihin, joten tuli taas pakko kirjoittaa.

Gone Girl on elokuva jolta odottaa todella paljon. Gillian Flynnin romaani "Kiltti tyttö" oli bestseller ja David Fincher on David Fincher. Toisaalta Fincherin nimi on kyllä pieni kompastuskivikin. Herra kun on tunnettu nerokkaista trillereistä, joissa matto pyyhkäistään pois katsojan alta. Siksi Gone Girlissä on joitain ennalta-arvattavuuksia elokuvan alkupuoliskolla.

Elokuvan alkupuolisko onkin jännittävää mysteeriä, mutta sitten keskikohdan jälkeen katsojalle kerrotaankin jo kaikki salaisuudet ja painopiste muuttuu. Tämä tekee Gone Girlistä hyvin Hitchcockmaisen elokuvan. Elokuva sisältää pitkän verelläläträyskohtauksen, jonka takia sen ikäraja on varmastikin nostettu kuuteentoista. Kohtaus oli etovaa katseltavaa ja elokuva pärjäisi hyvin ilman sitäkin, mutta toisaalta se tuo esille Fincherimäisen sairaan huumorintajun eikä kohtausta ja kohtauksessa esiintyviä hahmoja oikein enää voi ottaa niin tosissaan. Jos elokuvan alkupuolisko on loistavaa trilleriä, onkin loppuosa kipeää huumoria, satiiria, sekopäisyyttä ja juonenkäänteitä.

Elokuva kuvaa myös hyvin nykyajan mediaa kun Amyn katoaminen laukaisee massiivisen mediamyllytyksen, jonka jalkoihin aviomies jää. Ihmismassat tulkitsevat ja tuomitsevat sensaatiohakuiset median edustajat oppainaan. Elokuvassa pohdiskellaan myös syvällisesti nykypäivän avioliittoja sekä niitä sosiaalisia naamioita - joita me kaikki kannamme - sekä motiiveja näille naamioille ja millaisia ihmiset todella ovat naamioidensa alla.

Näyttelijävalinnat ovat osuneet myös nappiin. Ben Affleckin hieman hölmö ja pökkelömäinen näyttelijäntyö istuu kerrankin ja tuntuu täysosumalta tätä elokuvaa ajatellen. Elokuvan kuitenkin varastaa lumoava Rosamund Pike jonka suoritus ei jätä ketään tunteettomaksi. Ihme on jos ei Pikelle ala tämän myötä tippua mielenkiintoisempia rooleja.

Gone girl on älykäs, jännittävä, kyyninen ja nyrjähtäneen kipeä elokuva. Se on ehdottomasti parasta Fincheriä pitkään aikaan ja parasta jännäriä mitä minä olen vähään aikaan nähnyt. Aivan elokuvan lopussa oli pieniä lässähdyksiä, mutta ne eivät silti latista Gone Girliä kokonaisuutena.