Koomikot vakavissa rooleissa Top 5

Monet komedialla leipänsä ansainneet ovat jossain elämänsä vaiheessa halunneet tehdä jotain muuta, usein jotain vakavampaa. Ongelma vain on siinä, etteivät ihmiset aina suhtaudu muutoksiin kovin suopeasti ja ota syleillen vastaan vakavaa koomikkoa. Jos olet väännellyt naamaasi kymmenessä elokuvassa, odotetaan uusimmalta tuotokseltasi myös naaman vääntelyä uusin vitsein. Tietysti myös komiikkaan suhtaudutaan kovin nihkeästi arvostettavana elokuvamuotona. Harvoinpa Oscarillakaan palkitaan komediaa, vaikka komiikka on vaikeaa tarkkoine vitsien ja kommellusten ajoituksineen, eikä siihen kovin moni näyttelijä edes taivu.

On tosin olemassa näyttelijöitä, jotka eivät ole lokeroituneet mihinkään tyylimuotoon vaan tekevät kaikenlaisia elokuvia toiminnasta komedioihin ja draamaan. Hyvänä esimerkkinä tästä lienee Will Smith. Sitten on tietysti myös vakavasti otettavia draamanäyttelijöitä, jotka silloin tällöin tekevät myös hauskempia rooleja romanttisissa komedioissa tai ihan kunnon sekoiluelokuvissa.

Silti koomikoita, jotka ovat vaihtaneet vakavamman vaihteen päälle, on harvassa. Joten tässä siis minun listaukseni huippukoomikkojen vakavista rooleista:


5. Will Ferrell/Aidosti outoa 
(Stranger Than a Fiction, 2006 USA)

Will Ferrellin suurin piirtein kaikki elokuvaroolit ovat olleet melko samantyyppisiä, marisevia, lapsekkaita miehiä. Tässä erikoisessa elokuvassa, Aidosti Outoa, Ferrell on arkirutiineihinsa fiksautunut verovirkailija, Harold Crick, joka alkaa kuulla kertojaäänen selostavan elämäänsä. Pian ilmenee, että kertojaääni kuuluu kirjailijattarelle, jonka päähenkilöt aina kuolevat lopussa. Kuolemanpeloissaan ja eksistentialistisissa pohdinnoissaan Harold alkaa elää elämäänsä täysillä ja huomaa sen olevan kauniimpaa sekä antoisampaa. Ferrelin rooli on sydämellinen, lämmin ja koskettava, eikä siinä ole piirteitä sekopäisestä Will Ferrellistä, johon on totuttu muista elokuvista. Elokuvan kirjailijatarta esittää Emma Thompson ja psykiatria, jolla Harold alkaa käydä, esittää Dustin Hoffman. Elokuvan ohjaajan, Mark Forsterin, muita töitä ovat mm. koskettava tarina Finding Neverland sekä toisenlaista ihmisyyttä tarkasteleva Monster’s Ball kuten myös Bond-toimintapätkä Quantum of Solace.




4. Adam Sandler/Punch Drunk Love – Rakkauden värit 
(2002 USA)

Punch Drunk Love on tavallaan komedia ja tavallaan ei. Sen on ohjannut Paul Thomas Anderson, jonka muita ohjaustöitä ovat mm. Magnolia, Boogie Nights sekä There Will Be Blood. Adam Sandlerin hahmo on neuroottinen, kuten monissa muissakin hänen tutuissa elokuvissaan. Mutta Punch Drunk Lovessa neuroottisuuteen yhdistyy surullinen itsensähillitsemättömyys aggressiivisin piirtein sekä hahmon yksinäisyys ja pelkotilat. Muissa elokuvan rooleissa nähdään mm. loistavat Emily Watson sekä Philip Seymor Hoffman. Elokuva oli taloudellinen floppi, vaikkakin monet kriitikot ylistivät sitä tuoreeksi, virkistäväksi ja ilmestymisvuotensa parhaimmistoon kuuluvaksi elokuvaksi.





3. Ben Stiller/Reality Bites 
(1994, USA)

Stillerin esikoisohjaus Reality Bites, kertoo neljästä vastavalmistuneesta kaveruksesta identiteettiään etsimässä. Elokuvan päänelikkoon kuuluvat: Winona Ryder, Ethan Hawke, Steve Zahn sekä myös komiikalla kannuksensa ansainnut, Satudray Night Livestäkin tuttu Janeane Garofalo. Mukaan astuu Winonan roolihahmoa piirittävä juppi, Michael, jota Ben Stiller esittää pienessä sivuroolissa. Elokuva sisältää filosofisia pohdintoja ja se on rosoinen ja virkistävä kuvaus niin sanotusta X-sukupolvesta. Reality Bites ei ole ollut kovin suuri taloudellinen menestys, mutta on nauttinut jonkinlaista kulttisuosiota. Toinen Stillerin vakavampi roolityö on elokuvassa Greenberg, jossa hän esittää juuri mielisairaalasta päässyttä, neuroottista miestä veljensä talonvahtina Los Angelesissa.




2. Bill Murray/Lost in Translation 
(2003, USA ja Japani)

Lost in Translationin ohjaaja/käsikirjoittaja Sofia Coppola kirjoitti roolin alunperin Bill Murraylle. Kuvauksien alkamiseen saakka oli epäselvää saapuisiko herra Murray itse paikalle. Yleisölle Bill Murrayn vakavampaan puoleen tutustuminen oli tehty helpoksi, kun hahmo kertoi hauskasta näyttelijästä, joka on pohjimmiltaan yksinäinen ja surullinenkin. Rooli tuntui kertovan Bill Murraystä itsestään. Elokuva on hidastempoinen ja koskettava kertomus kahdesta sisäisesti yksinäisestä ihmisestä, jotka ystävystyvät suuressa ja vilkkaassa Tokiossa. Elokuvan toista pääosaa esittää Scarlett Johansson.






1. Jim Carrey/Tahraton mieli 
(Eternal Sunshine of the Spotless Mind, 2004 USA)

Olemme tottuneet näkemään Jim Carreyn aikalailla samantyyppisissä rooleissa, joissa sekopäisyydellä tai vastuuttomuudella ei ole rajoja. Erilaista Jimiä vilauteltiin ensikertaa The Truman Showssa, jossa oli niitä tuttujakin elementtejä, mutta tarina oli koskettava ja surullinenkin. Man On The Moon -elokuvan koomisilta aineksilta tuskin pystyi välttymään, koska elämänkerrallisen tarinan keskiössä oli koomikkolegenda Andy Kaufman. Carreyn näyttelijänlahjoista ei varmasti ollut enää epäilystäkään hänen taivuttua huimaan suoritukseen niinkin haastavassa roolissa.

Tahrattomassa mielessä Jim Carrey esittää ujoa introverttiä Joelia, joka lähinnä toivoisi, että maa nielisi hänet mieluummin kuin joutuisi esiintymään julkisesti. Roolihahmo on täysin päinvastainen Jimin kaikkiin muihin rooleihin verrattuna. Elokuvan idea on eriskummallinen, nerokas ja toteutus sopivan rosoinen. Tahrattoman mielen toista pääosaa esittää Kate Winslet ja muissa rooleissa nähdään mm. Elijah Wood, Mark Ruffalo, Kirsten Dunst sekä Tom Wilkinson. Elokuvan surrealistisen tunnelman on luonut käsikirjoittajanero Charlie Kaufman, joka on kirjoittanut myös Being John Malkovich sekä Adaptation –elokuvat. Tahrattoman mielen on ohjannut Michel Gondry.

Elokuvien kakkososat - Top 5

Kakkososat ovat yleensä huonoja, uudelleen lämmitettyä vitsejä, saman kertaamista ja jo kertaalleen nähtyjä kohtauksia. Tai sitten ne ovat vain välikappaleita ykkösosan ja kolmososan välillä sisältäen turhaa dialogia ja ehkä taistelukohtauksiakin. Paluu tulevaisuuteen II, Matrix Reloaded, MIB2, Yksin kotona 2 - Eksynyt New Yorkissa, Blues Brothers 2000, Bridget Jones's 2 - The Edge of reason, Crocodile Dundee in Los Angeles, Speed 2 - Vaara iskee vesillä, Tappajahai 2, Die Hard 2 ja ehkä huonoin ikinä tehty elokuva Grease 2. Listaa voisi jatkaa loputtomiin elokuvien kakkososista, mitkä ei millään mittarilla yltäneet ensimmäisen elokuvan tasolle.

On kuitenkin olemassa hyppysellinen jatko-osia, jotka ovat pärjänneet hyvin alkuperäisen idean rinnalla ja jotkut harvat jopa paremmin.  Tässä mielestäni viisi parasta elokuvien kakkososaa.

5. TÄHTIEN SOTA - IMPERIUMIN VASTAISKU 

(Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back)

1980 (USA)
Ohjaus: Irvin Kershner
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher

George Lucasin luoman Tähtien sota -saagan Imperiumin vastaisku on jatko-osa Tähtien sodalle ja sarjan toinen julkaisu, vaikka ajallisesti elokuva on saagan viides. George Lucas on sanonut, ettei 70-80 lukujen tekniikka olisi riittänyt sarjan aloittamista sieltä aivan alusta. Hän jätti ensimmäiset osat myöhemmäksi odottaen tekniikan kehittymistä ja aloitti sarjan lopusta. Olen usein miettinyt, että jos tarina olisi kerrottu kronologisessa järjestyksessä, olisiko se ollut yhtä mielenkiintoinen. Ainakaan elokuvasarjan suurin twisti, joka tässä elokuvassa paljastettiin, ei olisi tullut yllätyksenä jos sarja olisi kuvattu kronologisesti.

Imperiumin vastaiskua on pidetty Tähtien sota -saagan parhaimpana elokuvana. Se on kaikista kuudesta elokuvasta synkin, mutta myös tunnepitoisin ja sitä kautta myös ajatuksia herättävin. Elokuvan suurimmat haasteet olivat valtava tuotanto sekä Lucasin kunnianhimoiset visiot. Myös elokuvan kuvaus Norjan sääolosuhteissa tuottivat päänvaivaa. Elokuvan budjettikin oli kolminkertainen ensimmäiseen osaan verrattuna. Imperiumin vastaisku on huikea visuaalisesti sen ajan tekniikalla ja myös tuo paljon inhimillisiä ja koskettavia tekijöitä pintaan. Yksi tekijä Tähtien sota -elokuvien suosiolle lienee Lucasin mielikuvituksen lisäksi myös Harrison Fordin karismaattinen työskentely Han Solon roolissa.

4. SHREK 2

2004 (USA)
Ohjaus: Adrew Adamson, Kelly Asbury ja Conrad Vernon
Pääosissa: Mike Myers, Eddie Murphy, Cameron Diaz, Antonio Banderas, Julie Andrews, John Cleese, Rupert Everett ja Jennifer Saunders

Suurin syy Shrek 2:n paremmuuteen ensimmäiseen osaan verrattuna on lyhyesti sanottuna: Saapasjalkakissa. Zorromainen mutta silti kissan elkeet omaava Saapasjalkakissa on ehdottomasti kiinnostavin Shrek-hahmo. Antonio Banderasin seksikkään käheällä espanjalaisella korostuksella lohkaistut repliikit toi mielenkiintoista lisää tähän mehukkaaseen hahmoon, jota ei esiintynyt lainkaan Shrekin ensimmäisessä elokuvassa.

Shrekin ensimmäinenkään elokuvaosa ei ollut vain lasten animaatioelokuva, vaan tarjosi paljon myös aikuisille. Parodioita elokuvista, sarjoista sekä ilmiöistä. Shrek 2 vei parodiat ja viittaukset vieläkin pidemmälle ja onnistui yrityksissään. Shrek 2 menestyi myös ensimmäistä osaansa paremmin lippuluukuilla oli myös ensimmäinen jatko-osa, joka sai Oscar-ehdokkuuden paras animaatio -sarjasta.

3. YÖN RITARI (The Dark Knight)

2008 (USA, Englanti)
Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: Christian Bale, Heath Ledger, Aaron Eckhart, Michael Cain, Morgan Freeman, Gary Oldman, Maggie Gyllenhaal

Christopher Nolanin visio Batmanista oli monta astetta realistisempi ja synkempi, kuin mihin oli totuttu 90-luvun Batman elokuvista ja 60-luvun sarjasta. Yön ritari löi laudalta vielä ensimmäisen Nolanin Batman Filmatisoinnin Batman Beginsin. Syynä tähän on varmasti kiistatta Heath Ledger ja hänen näkemyksensä kieroutuneesta Jokerista. Ledgerin jokeri tuo vahvasti mieleen Frank Millerin ahdistavan inhorealistiset sarjakuvat, eteenkin Millerin vuonna 1986 julkaiseman Yön ritarin paluun (The Dark Knight Returns).

2. SUURET SETELIT (The Color of Money)

1986 (USA)
Ohjaus: Martin Scorsese
Pääosissa: Paul Newman, Tom Cruise

Ei välttämättä heti tulisi mieleen, että Suuret setelit on jatko-osaelokuva. Suuret setelit on itsenäinen, menestynyt kuvaus kahdesta taitavasta biljardin pelaajasta sekä huijauksesta. Elokuva on jatko-osa vuonna 1961 valmistuneelle Robert Rossen ohjaamalle Suurkaupungin hait (The Hustler) -elokuvalle, jossa siinäkin nähtiin Paul Newman Eddie Felsonin roolihahmossa.

Suuret setelit sekä Suurkaupungin hait pohjautuvat molemmat Walter Tevisin romaaneihin. Tosin Suuret setelit -elokuvan ohjaaja Martin Scorsese ei halunnut tehdä elokuvaansa suoraan pohjautuen Tevisin romaaniin, joten vapauksia otettiin suurella kädellä. Tarina kulkee aivan eri polkuja kuin kirja eikä vaikuta selkeästi minkään elokuvan jatko-osalta. Tämä on varmasti yksi suurimmista tekijöistä siihen, että Suuret setelit on menestynyt niin hyvin. Myös Newmanin ja Cruisen kemiat toimivat hyvin yhteen ja Newmanhan voitti tästä roolistaan myös oscarin. 

1. TERMINATOR 2 - TUOMION PÄIVÄ (Terminator 2: Judgment Day)

1991 (USA, Ranska)
Ohjaus: James Cameron
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Edward Furlong, Linda Hamilton, Robert Patrick

Ensimmäinen elokuva Terminator -elokuvasarjassa ei pahemmin erottunut 80-luvun räiskintä-tieteisfiktio -elokuvien joukosta. Elokuvan ohjaaja/käsikirjoittaja James Cameronin tarina oli kuitenkin mielenkiintoinen pitäen sisällään romanttisen rakkaustarinankin. Elokuva ansaitsi jatko-osan, jolle tosin uhrattiin moninkertainen budjettikin ensimmäiseen osaan verrattuna. Ensimmäisen elokuvan budjetti oli kuusi ja puoli miljoonaa kun T2:sta tahkottiin 102 miljoonalla dollarilla. Ja rahaa kyllä tarvittiinkin, koska elokuva oli nerokkaasti rakennettu erikoistehosteiden varaan. Muotoaan muuttava uusi terminaattorimalli T-1000 olisi näyttänyt tökeröltä ilman kunnon erikoistehosteita. T2 voittikin neljä Oscaria ääni- ja visuaalisista efekteistä, maskeerauksesta sekä elokuvan äänistä.

T2 oli jo ilmestyessään klassikko, josta on riittänyt materiaalia viitteiksi moniin muihin elokuviin sekä sketseithin. Harvassa toimintaelokuvassa kaikki natsaa niin hyvin musiikista takaa-ajo kohtauksiin sekä pieniin yksityiskohtiin. T2 onnistuu myös herättämään erilaisia tunteita, mikä on minusta poikkeuksellista sci-fi -höystetylle toimintaelokuvalle. Elokuvassa ylläpidetään pientä toivonkipinää tulevasta, vaikka sen yleissävy on melankolinen ja synkkä. Ennen ilmestymistään elokuvan loppua muutettiin kun se oli näytetty koeyleisölle. Ensimmäinen versio lopusta oli liian imelä ja positiivinen, nyt loppu jättää mystisemmän tunteen kun tulevaisuus jätetään ikäänkuin auki. T2:sta on seurannut vielä kaksi muuta Terminator -elokuvaa, muttei vielä mikään ole yltänyt kakkososan rinnalle eikä yli.

Epätoivoinen bisnesmies ja Suomen ainoa lentokonekaappaus

KAAPPARI * * * ½

2013 (Suomi) 

Kieli: suomi 

Ikäraja: 7

Ohjaus: Aleksi Mäkelä 

Käsikirjoitus: Mika Karttunen ja Elias Koskimies pohjautuen Lauri Puintilan kirjaan Kaappari Lamminparras

Elokuva Kaappari kertoo tosipohjaisen tarinan Suomen ensimmäisestä ja ainoasta lentokonekaappauksesta, kun 1978 Aarno Lamminparras kaappasi koneen matkallaan Oulusta Helsinkiin. Elokuva ei ole puhtaasti tosi tarina, faktoja on kopeloitu kuten myös tarinan hahmoja ja heidän nimiäänkin.

Pääosassa nähdään Kari "Hissu" Hietalahti ja muissa rooleissa mm. Pirjo Lonka, Aakke Kalliala, Jussi Vatanen, Hannu-Pekka Björkman, Pekka Valkeejärvi, Maija Junno, Elina Keinonen, Merja Larivaara, Ville Myllyrinne, Juho Milonoff, Miitta Sorvali ja Armi Toivanen.

Kaappari periaatteessa perustuu tositapahtumiin ja taas toisaalta ei. Oikeasti kaappaus tapahtui syyskuun lopulla 1978 (itseasiassa viisi päivää minun syntymähetkestäni) mutta elokuvassa tapahtumat on sijoitettu pitkään perjantaihin 1978. Tällä saadaan ehkä pieni koominen aines mukaan elokuvaan mutta muuten en oikein ymmärrä, miksi faktoista on pitänyt tinkiä niin erikoisissa asioissa. Oikeasti myös Aarno Lamminparras suuntasi koneen Amsterdamiin, jossa kone tankattiin. Mutta elokuvassa lähinnä vain palloteltiin Helsinki-Vantaan ja Oulun välillä.

Elokuvassa on paljon trillerimaisia aineksia musiikista Hietalahden mahtavaan suoritukseen asti, mutta silti tuttujen koomikoiden naamat ja äänet sekä muut pienet yksityiskohdat tukevat sitä tosiasiaa, että olet katsomassa komediaa. Tämä on hieman hämmentävää. Komedian ja trillerin yhdistäminen lienee ehkä vaikeinta, enkä tiedä pidänkö vai vihaanko tätä erikoista yhdistelmää. Jää tunne, ettei ole oikein osattu päättää kumpi halutaan tehdä; trilleri vai komedia.

Tämä oli ensimmäinen Kari Hietalahden pääosarooli elokuvassa. Se on itseasiassa kovin yllättävää, kun ottaa huomioon kyseisen herran näyttelijänlahjat. Hissu tekee todella hyvää jälkeä Kaapparina, enkä näkisi ketään, joka suoriutuisi tästä roolista paremmin. Muutenkin oli mukavaa, että ne kuluneimmat nykysuomen elokuvakasvot oli jätetty pois, tosin lukuunottamatta Hannu-Pekka Björkmania, mutta hänen sivuosaroolinsa asianajajana oli kyllä perusteltu. Oli mukavaa nähdä monia pitkän linjan näyttelijöitä pikkurooleissa, joita ei yleensä elokuvissa ole vähään aikaan nähty ja myös Jussi Vatasen ja Aakke Kallialan Lentoperämies ja -kapteenin roolit pelasivat hyvin yhteen.

Pientä pitkästymistä elokuva aiheutti Oulu-Helsinki -huopaamisen ansiosta ja nuo pätkät myös tuntuivat lähinnä elokuvan täytteeltä. Hauskoina yksityiskohtina elokuvassa heiteltiin satiirisia viittauksia Kekkosesta Väyryseen.

Suomi -elokuvaksi Kaappari on laadukas paketti ja parasta viihdettä, mitä Suomessa on vähään aikaan elokuvissa nähty.