Odette, Odile ja sulkaselkäinen tyttö

BLACK SWAN * * * * ½

2010 (USA)

Ohjaus: Darren Aronofsky

Elokuvan päähenkilö on balettitanssija Nina Sayers (Natalie Portman), jonka elämään ei kuulu mitään muuta kuin tanssi. Nina asuu kahdestaan äitinsä (Barbara Hershey) kanssa, johon hänellä on epäkypsä riippuvuussuhde. Baletin johtaja ja koreografi Thomas Leroy (Vincent Cassel) osoittaa ovea entiselle suosikilleen Bethille (Winona Ryder) ja näin Nina saa elämänsä tilaisuuden tulla suureksi tähdeksi ja myös elämänsä haasteen tanssia joutsenkuningattaren kaksoisroolin. Nina on kuin juuri tehty herkän Odetten rooliin, mutta hänestä puuttuu Odilen intohimo mitä hän myös tarvitsee suoriutuakseen roolista. Tanssijajoukkoon liittyy viettelevä Lily (Mila Kunis), joka on taas kuin ilmetty musta joutsen Odile, intohimoinen ja spontaani.

Elokuva Black Swan on psykologinen trilleri, mutta se on myös ennen kaikkea nuoren naisen kypsymistarina, jossa hän tutustuu itseensä ja seksuaalisuuteensa ja löytää matkalla mustan joutsenen. Black Swan ei kerro kovin kaunista, lyyristä kuvaa balettimaailmasta vaan raottaa verhoa johonkin rumempaan. Ruhjeiden ja haavojen näyttämistä ei tässä elokuvassa säästellä. Alussa esitellään hahmot, mutta kovin syvälle niiden kerronnassa ei mennä. Katsoja saa tehdä itse havaintonsa ja lukea rivienvälit.

Paikoin elokuvan alkupuoli tuntuu hieman puuduttavalta vaikka monia kysymyksiä herääkin. Natalie Portman tekee hienoa työtä, enkä yhtään ihmettele miksi Portman sai juuri tästä roolista Oscarin. Mila Kunis tekee myös loistavaa työtä intohimoisena Lilyna.

Jos alkupuoli hieman laahasikin, antoi loppupuolisko anteeksi kaiken muun, eteenkin Mustan joutsenen tanssi oli huikea. Koko elokuvan ajan joutuu ihmettelemään mikä on totta ja mikä kuviteltua ja vasta lopussa katsoja päästetään otteesta kun hänelle tarjoillaan loppukohtaus ja sitten jätetään hämmennyksen valtaan. Elokuvan loppu nopeatempoisuudessaan nitoo palaset hienosti yhteen ja lopettaa kaiken niin äkisti, ettei katsoja voi muuta kuin ihmetellä, tähänkö se loppuikin ja mitä oikeastaan tapahtui. Lopun ymmärtäminen helpottuu kyllä huomattavasti jos Joutsenlampi on tarinana tuttu, koska hienovaraisin vihjauksin Darren Aronofsky tuo tuon tarinan hahmot nykypäivän New Yorkiin.

Elokuvan liikekieli oli paikoin erinomaista ja paikoin melko heikkoa. Lihasten liikettä on hienosti kuvattu sekä tanssijan arkea nivelien natinoineen. On tietysti ymmärrettävää etteivät näyttelijät yllä huippusuorituksiin baletissa pelkällä puolen vuoden harjoittelulla ja että siitä syystä kuva keskittyy paljon ylävartaloon ja käsiin. Mutta nämä ovat vain pieniä kauneusvirheitä muuten niin hienossa balettikuvauksessa. Natalie Portmanin liikekieli on upeaa ja vartalo sen mallinen, että hän menisi hyvin balleriinasta.

Elokuvasta jää hieman hämmentyneen tyhjä olo ja se jää mieleen pyörimään useiksi tunneiksi, jopa päiviksi ja tuntuu saavan enemmän merkitystä mitä enemmän sitä miettii. Mikään hyvän mielen elokuva Black Swan ei ole, mutta varmasti sellainen kokemus, mitä ei tule ikinä unohtamaan.