THE TREE OF LIFE * * * *
2011 (USA)
Ohjaus ja käsikirjoitus: Terrence Malick
Kantavana teemana Malickin elämänpuussa on kysymys: Miksi pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille? Elokuva kuvaa Sean Pennin esittämän Jack O’Brienin kasvua ja muistoja lapsuuden maisemista nykyiseen varsin erilaiseen elämään. Jack kuulee nyt viisikymppisenä menettäneensä toisen veljistään, toisen hän oli menettänyt jo juuri ylitettyään täysi-ikäisyyden ja lapsuuden muistot ja arvot tulvivat mieleen.
Jessica Chastain tekee loistavaa roolityötä pehmeänä, herkkänä ja lapsiaan rakastavana äitinä ja Brad Pitt varsin erilaisessa roolissaan autoritäärisenä, lujana mutta rakastavana isänä.
Malick näyttää alussa pienen palan päähenkilömme vaiheita ja sitten kuva siirtyy universumiin, Hubble-kaukoputken ottamin kuvin. Taustalla soi voimakas ooppera samalla kun Malick kuvaa versiotaan kaikkeuden synnystä. Kohtausta kestää n. 30 min ja se on yliampuvaa, mutta toi vahvasti mieleen Kubrickin 2001 avaruusseikkailun.
Siinä missä Malickin Veteen Piirretyssä viivassa maalailtiin välillä sotilaiden mielenmaisemia muistoin, unikuvin ja kuiskauksin, Elämän puussa se on vallitseva kerrontatyyli. Dialogi on vähäistä ja suurin osa vuorosanoista on kuiskauksia Jumalalle, luonnolle ja itselle. Tämä näyttää olevan Malickin tavaramerkki jonka The Tree of Life vie vielä astetta korkeammalle levelille.
Symboliikan sekä sanattomin ilmein ja vaikuttavin kohtauksin viedään elokuvaa eteenpäin mitään alleviivaamatta. Katsojan on itse ymmärrettävä asiayhteydet, nyanssit sekä tunteet. Tämä tekee Elämän puusta suuren elokuvan. Alun pitkäveteisyyden jälkeen, se ottaa otteeseensa eikä päästä irti. Se on lumoava ja ajatuksia herättävä. Se ei tarjoa vastauksia vaan ainoastaan kysymyksiä. Se matkustaa ajassa sekä avaruudessa, vieden hetkeksi nykyhetkeen, sitten taas menneeseen tai aivan alkupisteeseen, eksyttäen välillä unimaailmaan.
Malick käyttää taitavasti myös kontrasteja suuremmassa mittakaavassa dinosauruksien katoaminen vs. yhden viattoman ihmisen kuolema. Pienemmässä mutta minusta vaikuttavammassa mittakaavassa kontrastia tuodaan esille päähenkilön lapsuuden luonnonläheisestä kotimaisemasta nykyiseen betoniseen pilvenpiirtäjämetropoliin, jossa hän löytää pienen määrän vihreää heinää koristeena istutusastioista, antaa sormiensa hyväillä niiden pintaa ja mielessään vaipuu lapsuutensa heinäpellolle. Minkälaisen matkan ihmisenä kuljemme kohti aikuisuuden betonisia, kylmiä maisemia unohtaen kosketuksemme luontoon, itseemme ja jumalaamme.
Jos olet kiinnostunut kysymyksistä vailla vastauksia sekä etsit suurempaa taiteellista elokuvakokemusta, on The Tree of Life sinua varten. Jos haluat toimintaa ja vaarallisia tilanteita, älä katso, pitkästyisit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti