Ötökkäpojan salaisuuksien verkko

THE AMAZING SPIDER-MAN * * * * ½

2012 (USA)

Ohjaus: Mark Webb

Hämähäkkimiehen seikkailut ovat taas kierähtäneet alkupisteeseen. Peter Parkerin isä ja äiti pakenevat kotoaan ja saavat surmansa. Peterin isän veli ottaa pojan kasvatettavakseen vaimonsa kanssa. Peter löytää isälleen kuuluneen salkun ja lähtee seuraamaan johtolankaa eikä aikaakaan kun nörtti Peteriä puraisee geenimanipuloitu hämähäkki ja hän saa tuon ovelan otuksen voimat.

Peterin ihastuksena elokuvassa nähdään sarjakuvistakin tuttu nuoruuden rakkaus Gwen, jonka isä työskentelee NYPD:n poliisikapteenina.

Täytyy myöntää, että minulla oli ennakkoluuloja tätä elokuvaa kohtaan ennenkuin olin sen nähnyt. En pahemmin pitänyt edellisistä Spider-Man filmatisoinneista. Ennakkoluulot kuitenkin karisivat jo elokuvan alkumetreillä kun elokuva alkoi vakuttaa monessa eri suhteessa. 

Näyttelijävalinnat olivat tehty huolella ja sivuosiinkin oli palkattu erinomaisia luonnenäyttelijöitä. Mm. Forrest Gumpin äitinäkin nähty Sally Field vakuutti Peter Parkerin tätinä ja loi osaltaan hyvin aidon tuntuisen tunnelman. Peterin setänä taas esiintyi konkari Martin Sheen ja kameleonttimainen Rhys Ifans esitti tohtori Curt Connorsia ja Liskoa. Rhys Ifans ei ehkä nimenä sano mitään, mutta kun mainitsee miehen edellisinä töinä mm. Merirosvoradion Gavinin roolin sekä Notting Hillin mainion kämppis-Spiken niin alkaa jo kasvot palailla mieleen. Tämän elokuvan rooli oli vain niin erilainen, ettei miestä ensin oikein edes tahtonut tunnistaa.

Hämiksenä nähtiin nuori lupaus Andrew Garfield, joka on monille tuttu mm. elokuvista The Social Network, jossa hän esitti Mark Zuckerbergin ystävää ja liikekumppania, Eduardo Saverinia. Andrew Garfieldin valinta päärooliin oli kaikinpuolin onnistunut ja mies tekee edellistä Hämistä, Tobey Maguirea moniulotteisemman roolin. Siinä missä Maguire vetää yhden ilmeen roolin, taipuu Garfield monenlaisiin tunnetiloihin hyvin aidon tuntuisesti. Elokuvan käsikirjoitus on myös edellistä moniulotteisempi. Kuolemantapauksien tuska tuntuu aidolta ja myös huumoria on elokuvaan mahdutettu roppakaupalla. Garfield suoriutuu hienosti tappelukohtauksista sekä kömpelönä Peterinä että myös sukkelana Hämiksenä, eikä Garfieldilta tunnu puuttuvan komiikantajuakaan. Myös Garfieldin sekä Hämiksen mielitiettyä näyttelevän Emma Stonen välillä tuntuu olevan aidon tuntuista kemiaa ja teinirakkaus leiskuu roolihahmoissa uskottavasti. Uskottavalta tuntui myös Gwenin poliisi-isän roolissa Denis Leary, joka on tuttu monista tv:n poliisirooleista.

3D-kokemuksenakin The Amazing Spider-Man oli hienoa katseltavaa. Toimintakohtaukset sekä Hämiksen liitelyt seittiensä varassa oli toteutettu huolella. Siinä missä edellisten Hämisfilmatisointien Hämähäkkimies tuntui nivelettömältä animaatiohahmolta, ei sellaista tuntua tullut lainkaan tässä elokuvassa. Ainoana pienenä miinuksena oli Liskon toteutus, paikoin se tuntui animaatiohahmolta ja vähän verotti elokuvan uskottavuutta, sikäli kun se on mahdollista tällaisessa ei-realisisessa sarjakuvafilmissä. Elokuvalle plusssaa myös uskollisuudesta itse sarjakuvalle. Sarjakuvien hämähäkkimiehen seikkailut ovat moniulotteisia ja psykologisestikin kiinnostavia, myös huumori oli tyypillistä sarjakuvien ovelalle Hämikselle ja tässä elokuvassa nämä piirteet oli hienosti huomioitu, kuten myös se, että Peter Parker itse kehitti seittisingot käsiinsä eikä seittiä tullut Peterin sormista niinkuin edellisissä elokuvissa.

The Amazing Spider-Man oli siis kaikinpuolin hieno elokuvakokemus, joka tarjosi niin viihdyttävyyttä kuin syvällisempiäkin pohdintoja vieden katsojaa tunnetiloista toiseen uskottavasti.

ps. älä lopeta elokuvan katselua lopputekstien alkamiseen, niiden lomassa näytetään vielä pieni herkkupala tulevasta..