ROCK OF AGES * * *
2012 (USA)
Ohjaus: Adam Shankman
Elokuva Rock of Ages on mukaelma vuoden 2006 Chris Arienzon samannimisestä Broadway -musikaalista.
Maalaistyttö Sherri (Julianne Hough) saapuu Hollywoodiin laulajanura mielessään ja hän kohtaa samanlaiset unelmat omaavan Drewn (Diego Boneta), joka työskentelee legendaarisessa Bourbon roomissa. Bourbon roomin omistaja Dennis Dupree (Alec Baldwin) sekä hänen oikea kätensä Lonny (Russel Brand) kamppailevat klubin taloudellisissa vaikeuksissa. Paikan pelastaisi ailahtelevainen rocklegensa Stacee Jaxx (Tom Cruise), jonka pitäisi tuoda bändinsä viimeiselle keikalle Bourbon Roomiin ennenkuin Jaxx suuntaa soolouralle. Ongelma vain on se, että Staceen ei ole luottaminen, kun mies voi hetken mielijohteesta tehdä mitä vain. Stacee Jaxxia holhoaa hänen managerinsa Paul (Paul Giamatti), johon myöskään ei voi luottaa sataprosenttisesti.
Samaan aikaan pormestari (Bryan Cranston) sekä hänen vaimonsa (Catherine Zeta-Jones) työskentelevät kovasti lakkauttaakseen klubin. Molemmilla on omat motiivinsa sekä salaisuutensa. Muissa rooleissa nähdään mm. Mary J. Blidge stripteaseklubin omistajana sekä monista romanttisista komedioista tuttu ruotsalaistähtönen Malin Åkerman Rolling Stones -lehden toimittajana.
Elokuvan Rock of Ages on ohjannut koreografinakin kunnostautunut Adam Shankman. Hänen muita ohjaustöitään ovat mm. Jennifer Lopezin sekä Matthew McConaugheyn tähdittämä romanttinen komedia Häät mielessä sekä musikaalielokuva Hairspray.
Rock of Ages vaikuttaa päällisin puolin kepeältä kasarirockmusikaalilta, mutta rivien välistä voi lukea kannanottoja syvällisempiinkin teemoihin. Rock of Ages parodioi niin 80-luvun elokuvia kuten myös rockia ilmiönä sekä musiikkiteollisuuttakin. Elokuvan käsikirjoitus ei tuo nähtäville mitään uutta ja ihmeellistä, vaan tarina tuntuu jo moneen kertaan nähdyltä. Juonikuvio noudattaa myös vahvasti romanttisten elokuvien kaavaa, poika ja tyttö tapaavat, mutta väärinkäsitysten kautta päätyvät erilleen jne. Pääpari Sherri ja Drew tuntuvat habitukseltaan liian puhtoisen, viattoman, särmättömän oloisilta sliipattuine ulkoasuineen, että voisivat olla oikeasti uskottavia rockareita. Muut hahmot ovat habituksissaan uskottavampia ja tuntuvat istuvan niitteihin ja nahkaan kuin nyrkki silmään. Rock n' roll maailmaa on kuvattu myös hyvin roiseillakin kohtauksilla eikä kielareiden määrässä säästellä. Osaltaan elokuva tuo mieleen 50-luvun nuorisokulttuuria parodioivan Cry Babyn.
Elokuvan mehukkain hahmo on ehdottomasti Tom Cruisen esittämä Stacee Jaxx. Cruise on ominut rokkikukon maneereita selvästi mm. Jim Morisonilta ja onkin onnistunut hienosti rakentaessaan hahmoaan. Ainoana pienenä miinuksena Cruisen uskottavuuteen on hänen lihaksikuutensa, rockstarat kun ovat yleensä vähän kapoisempaa mallia vaikka lihaksia olisikin. Stacee Jaxx on älykäs mutta loputtoman tylsistynyt toteuttaessaan rock-maneereita ollen juuri sellainen kuin häneltä odotetaan sekä veivatessaan vuodesta toiseen samoja iänikuisen vanhoja kappaleitaan. Stacee Jaxxin hahmo kertoo musiikkiteollisuuden ikävämmästä orjuuttavasta puolesta kun taustalla häärii vielä hänen ärsyttävän niljakas managerinsa, jota esittää oivallisesti Paul Giamatti. Elokuvassa on myös irvailtu poikabändi-ilmiölle ja tuon bändin poikien nimetkin on melkein samat kuin takavuosien New kids on the blockilla.
Rock of Agesissa kaikki näyttelijät esittävät itse kappaleensa ja musiikki onkin elokuvan onnistuneimpia puolia. Tutut rock-klassikot Bon Jovilta, Def Lepparidilta, Twisted Sistersilta, Joan Jetiltä, Guns n' Rosesilta, David Lee Rothilta, Foreignerilta, Whitesnakelta vievät tarinaa eteenpäin ja huvittavasti seuraavan kohtauksen käänteineen pystyykin jo ennakoimaan kun musiikki pärähtää soimaan. Esim. kun mies ja nainen kohtaavat ja taustalta alkaa vahvistua "I wanna know what love is" ei paljoa tarvitse päätä vaivata kun tietää mitä tuleman pitää.
Hauskana suomalaisbongauksena oli nähdä Drewn huoneen seinällä valtavan kokoinen juliste, jossa komeili Mike Monroen kasvot.
Elokuvan perusidea sekä jotkin hahmot ovat niin makeita, että niistä aineksista olisi ehkä saanut paremmankin kaksituntisen kyhättyä, mutta Rock of Ages onnistuu kuitenkin ihan kohtalaisesti tuomaan Broadway musikaalin valkokankaalle. Elokuva nojautuu niin vahvasti kasarirockmusiikkiin, että luulen sen toimivan myös vedenjakajana kuinka itse elokuvaan suhtautuu. Jos kasarirock ei kiinnosta, tuskin elokuvakaan sykähdyttää. Mutta jos sattuu pitämään tuon genren musiikista, toimii elokuva erittäin viihdyttävänä ja saa aikaan halun etsiä vanhan prätkärotsin komeron uumenista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti