THIS MUST BE THE PLACE * * * ½
2011 (Italia, Ranska, Irlanti)
Ohjaus: Paolo Sorrentino
Dublinissa vaimonsa (Frances McDormand) kanssa kahdestaan elävä, viisikymppinen, varakas ja entinen rockari Chayenne (Sean Penn) ei ole syyllisyyden takia esiintynyt tai edes soittanut kahteenkymmeneen vuoteen. Hän on masentunut mutta isän vakava sairaus saa Chayennen palaamaan New Yorkiin. Isä on kuitenkin ehtinyt kuolla ennenkuin Chayenne ehtii paikalle ja hänelle kerrotaan holokaustista selvinneen isän kokeneen nöyryytyksen Auschwitzin keskitysleirillä. Isä oli pakkomielteisesti suunnitellut kostoa läpi koko elämänsä. Juurensa uhohtanut Chayenne ei ole puhunut isänsä kanssa kolmeenkymmeneen vuoteen ja hän kokee tehtäväkseen jatkaa siitä mihin isänsä jäi. Kostoretken suunnitteleminen saa Chayennen lähtemään road tripille halki USA:n.
Minulle on aivan uusi nimi This must be the placen ohjaaja Paolo Sorrentino. Hän on tehnyt vain kotimaassaan, Italiassa lähinnä dokumentaarisia että lyhytelokuvia. Jotain uutta ja raikasta tässä elokuvassa onkin, vaikka osaltaan se tuo mieleen esim. Alexander Paynen tai Coenin veljesten elämänmakuiset sekä arjesta hauskuutta ammentavat draamat. Sellainen This must be the place -elokuva onkin. Arkisen hauska, lämmin ja koskettavakin kertomus.
Sean Penn tekee aivan loistavaa työtä tässä hyvin erilaisessa roolissaan. Chayennesta tulee väistämättäkin mieleen hidasliikkeinen ja huumeilla aivonsa sotkenut Ozzy Osbourne. Chayenne ei ole kuitenkaan vain pelkkä hasbeen -rocktähti. Hänessä on myös syvällinen puoli, jonka Sean Penn tuo vähäeleisesti esille.
This must be the place -nimi tulee David Byrnen kirjoittamasta, samannimisestä musiikkikappaleesta ja onkin hauska, pieni yksityiskohta, että Byrne tekee elokuvassa cameon Chayennen ystävänä.
This must be the place on katsomisen arvoinen, hellyyttävä ja ajatuksia herättävä kertomus. Elokuvan kerronta sekä näyttelijäsuoritukset eivät ole kovin nopeatempoisia, joten paikoin katsoja saattaa tuntea itsensä pitkästyneeksi. Mielestäni elokuvan kauneus on kuitenkin niissä hidastempoisissa hetkissä, joissa ei ole sanoja. On vain ilmeet, ajatukset ja ilmassa leijuva tunne. This must be the place onkin moderni mutta ajaton kertomus kasvusta sekä itsensä ja tunteidensa kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti