Näyttelijät näyttelevät näyttelijöitä, jotka näyttelevät näytelmää.

BIRDMAN (The Unexpected Virtue of Ignorance) * * * * * 

2014 (USA, Kanada)

Kieli: englanti

Ikäraja: 12

Ohjaus: Alejandro Gonzáles Iñárritu

Käsikirjoitus: Alejandro Gonzáles Iñárritu, Nicolás Giacobone, Alexander Dinelaris ja Armando Bo

90-luvun toimintasankari Riggan Thomson (Michael Keaton) yrittää debyyttiä Broadwayllä Raymond Carverin tarinalla "What we talk about when we talk about love". Riggan esittää itse pääosaa näytelmässä sen lisäksi että hän on käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän. Paljon on kuitenkin pelissä ja Riggan kamppailee egonsa kanssa kun näyttelemänsä Birdman on tunnetumpi kuin hän näyttelijänä. Muissa mehukkaissa rooleissa: Rigganin tytärtä, Samia esittää Emma Stone, Rigganin lakimiestä ja rakasta ystävää esittää Zach Galifianakis, Edward Norton on arvostettu Broadway-näyttelijä Michael Shiner, Naomi Watts näyttelijätär Lesley, Andrea Riseborough Rigganin tyttöystävä Laura ja Rigganin ex-vaimoa esittää Amy Ryan.

Birdman on kuvattu ja editiotu niin, että se vaikuttaa yhdeltä pitkältä otolta. Elokuva ei silti ole pelkkää visuaalista ja teknistä huippua. Jo elokuvan alkumetreillä tulee sellainen olo, että tässä on jotain uutta, raikasta otetta eikä yhtään voi tietää mihin tämä minua vie.

Ohjaus on tarkkaa työtä. Näyttelijät tekevät pitkiä dialogeja ja koska elokuvan sisällä tehdään myös näytelmää, välillä on vaikea erottaa onko tämä elokuvan sisällä olevaa näytelmää. Näyttelijät kun näyttelevät näyttelijöitä jotka näyttelevät näytelmää tässä elokuvassa. Ja yllätyksiä satelee.

Birdman käsittelee paljon erilaisia popkulttuurin piirteitä irvaillen ja ironisoiden muiden ohella itseään. Se liikkuu syvissäkin vesissä ja keskeiseksi teemaksi elokuva nostaa eksistentiaaliset pohdinnat sekä egon ja oman persoonan väliset rajat ja kilpailun.

Elokuva näyttää keskisormea kertakäyttöviihteelle ja haistattelee Hollywoodille leikkisästi hymyillen. Erityisesti sen ironia kohdistuu sarjakuvaelokuville ja sisältääkin paljon viitteitä ja mainintoja eri elokuvista ja niiden näyttelijöistä. Erityisen ironian kohteeksi asettuu päähenkilö ja sen esittäjä. Michael Keaton kun on erityisen tunnettu Batmanin roolistaan Burton-filmatisoinneista 90-luvulla. Elokuvassa mm. Riggan mainitsee, ettei ole esiintynyt Birdmanina kun viimeksi vuonna -92, eli samana vuonna jolloin Keaton itse on esiintynyt viimeksi Batmanina. Elokuvan näyttelijöistä myös Edward Norton ja Emma Stone ovat esiintyneet sarjakuvaelokuvissa. Norton Hulkina ja Stone Amazing Spidermanin Gwen Stacyna.

Elokuvan hahmoilla onkin paljon samankaltaisuuksia niiden esittäjien kanssa. Myös Edward Nortonin hahmo on tavallaan parodia hänestä itsestään kun Nortonilla on tietty maine hankalana metodinäyttelijänä.

Birdmanin casting on tehty huolella ja hahmot tuntuvat uskottavilta ristiriitaisuuksineen. Roolit eivät ole helpoimmasta päästä ja samalla pitäisi taitaa elokuvan pistävä huumori ja rytmi sekä samalla tavoittaa elokuvan paikoin tuntuva surumielisyys sekä ahdistus. Keaton tekee elämänsä roolin ja tuntuu todella uskottavalta.

Emma Stone on hylännyt ne nätin, kiltin mutta hieman kapinallisen tytön roolinsa, jota on nähty nyt hänen jokaisessa romanttisessa komediassaan ja tämä tuntuu erittäin virkistävältä. Varsinkin kun tietää, että Stone on käynyt Birdmanin aikana samaan aikaan Amazing Spiderman kakkososan kuvauksissa, kun molemmat on kuvattu New Yorkissa.

Edward Norton nyt tekee aina hyvin toisistaan erilaisia, yllätyksellisiä rooleja mutta tässä egovammaisessa metodinäyttelijässä on silti jotain uutta ja erilaista. Hassua on myös nähdä Zach Galifianakis tällaisessa elokuvan vakavimmassa roolissa uskottavana ihmisenä kun on tottunut hänen ylilyöviin hahmoihinsa sekoilukomedioissa kuten Hangover trilogiassa.

Birdmanin yhtä suurta roolia näyttelee Andrew Phillipsin loistavat rumpusoolot. Lähes näistä rumpusooloista koostuva elokuvan musiikki, rytmittää loistavasti erilaisia kohtauksia ja tuo tiettyä taiteellista ja tulkinnallista lisää elokuvaan. Myös kohtaus jossa mies lausuu Macbethiä kadulla kovaäänistesti tuo elokuvaan lisää pohdiskeltavaa ja rytmiä.

Birdman on elokuva, joka taipuu monenlaisiin tunnetiloihin. Se osaa olla paikoin pohdiskeleva ja vakavakin mutta ennenkaikkea sen huumori on loistavaa, mustaa, ironista satiiria. Se pitää sisällään kapinallisia elementtejä ja ohjaaja Iñárritu tuo esiin hienoja nyansseja katsojan poimittavaksi. Iñárritusta varmasti kuulemme vielä ja hänen taidonnäyttelitään olemme jo saaneet ihailla mm. elokuvien Babel sekä Biutiful muodossa.

Minua kiehtoo ajatus elokuvaan kaavaillusta alkuperäisestä lopusta, johon olisi liittynyt Johnny Depp. Sillä lopulla tämä elokuva olisi ollut täydellinen, vaikkei nytkään kaukana oltu ja loppu oli silti monitulkintainen sekä ironinenkin.