VUONNA 85 * *
2013 (Suomi)
Kieli: Suomi
Ikäraja: 12
Ohjaus: Timo Koivusalo ja Riku Suokas
Käsikirjoitus: Riku Suokas, Heikki Syrjä, Heikki Vihinen
Elokuva perustuu musikaaliin, joka on pyörinyt teatterilavoilla pitkään Tampereella ja on nähty myös Pyynikin kesäteatterissa.
80-lukulainen ja ajalleen klisemäisen tyypillinen Lokomon duunariporukka elää täysillä ja iloitsee elämästä. Palle (Mikko Nousiainen) ottaa lopputilin perustaakseen trendikkään ravintolan, jonka kehonrakennusta rakastavaa portsaria, Jyrki Boyta näyttelee Martti Syrjä. Elokuvan keskiössä nähdään Tommi Turmiola (Reino Nordin), joka rakastuu elämäniloiseen ja spontaaniin Karoliinaan (Malla Malmivaara), tiellä on vain tyttöystävä Ellu (Miina Maasola), joka on kylän kivikasvoisen poliisi Pepposen (Tapio Liinoja) tytär. Pepposen poika, Mauno (Topi Kohonen) on myös samaa kaveriporukkaa ja hän haaveilee muusikon urasta ja ammentaa Karatekid -elokuvista pukeutumista myöden. Lokomon tiiviissä kaveriporukassa nähdään myös Ruba (Jussi Lampi), Tapparan mies (Jari Salmi) ja iloinen juoppo Iso G (Heikki Silvennoinen). Suurimassa roolissa nähdään kuitenkin 80-luku.
Vaikka elokuva Vuonna 85 pohjautuu musikaaliin, se ei silti ole musikaali. Elokuvassa voi silti kuulla useita 80-luvun suomihittejä, vaikkakin elokuvan äänimaailma ihmetyttää. 99 % elokuvan kappaleista kuuluu tunkkaisen kumeana, ikäänkuin jostain peltipurkista. Tämä toimisi loistavana tehokeinona yhden tai kahden kappaleen osalta, mutta näin useissa kappaleissa tunkkainen ääni rupeaa tympimään. Kyseessä kun on kuitenkin musiikin varaan rakennettu elokuva. Ainoina poikkeuksina oli elokuvan Maunon eli Topi Kohosen esittämät kappaleet: Kitara taivas ja tähdet sekä Vuosi -85. Nämä toivat selvää plussaa elokuvalle.
Muutenkin Kohosen debyyttirooli oli virkistävää ja tuoretta katsottavaa. Elokuvan ehdotonta parhautta. Suurin osa rooleista taas ei sisältänyt mitään uutta, yllätyksellistä eikä mielenkiintoista. Suurin pettymys oli ehkä Reino Nordinin rooli, jonka hän veti läpi yhdellä ilmeellä kulmat kurtussa. Tapio Liinojan yksi-ilmeisyys ja vakavat kasvot taas eivät ärsyttäneet lainkaan, se kun sopi loistavasti kivikovan poliisimies Pepposen rooliin ja toi siihen sanatontakin komiikkaa. Myös Mikko Nousiaisen rooli hieman niljakkaana juppi Pallena toimi hyvin takatukkaa, muuta puvustusta ja komiikkaa myöden. Oli hauska nähdä Nousiainen tällaisessa, hieman erilaisessa roolissa.
Elokuvassa oli paljon potentiaalia mutta toteutus on valitettavan suurpiirteistä ja jäänyt puolitiehen. Olisi odottanut paljon enemmän, suhteessa jo siihen kuinka elokuvaa on mainostettu. Elokuvan värimaailma oli onnistuneimpia yksityiskohtia elokuvassa, mutta esim. puvustus olisi voinut ottaa enemmän irti älyttömästä 80-luvusta ja hieman revitellä. Suurimmat puutteet ovat kuitenkin käsikirjoituksen puoella. Päähenkilöiden soutaminen ja huopaaminen rupeaa ärsyttämään, hahmot tuntuvat toimivan ilman minkäänlaista järjellistä selitystä tai motiivia ja joka kulman takaa yllättävät väärinymmärrykset tylsistyttävät. Musikaalissa tämä olisi varmasti ihan ok, siihen kun kuuluu tietty yliampuvuus, mutta elokuvassa se ei oikein toimi. Elokuva on kaikenkaikkiaan pienoinen pettymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti