YÖN RITARIN PALUU (The Dark Knight Rises) * * * *
2012 (USA, Iso-Britannia)
Ohjaus: Christopher Nolan
Yön Ritarin Paluu jatkaa siitä mihin edellinen Nolanin Batman filmatisointi Yön Ritari jäi. Kahdeksan vuotta on kulunut, Bruce Wayne (Christian Bale) on erakoitunut linnaansa eikä kukaan ole nähnyt Batmaniäkään. Batman sai syyt niskoilleen Harvey Dentin tekosista eikä ole suosittujen sankareiden listoilla. Lepakkomiehen on kuitenkin kaivauduttava ulos luolastaan, koska myrsky on saapumassa. Uusi superpahis Bane (Tom Hardy) marssii kaupunkiin asialleen vihkiytyneiden apureidensa kanssa ja uhkaa tuhota Gotham Cityn.
Gotham Cityssä hääräilee myös kissamainen mestarivaras Selina Kyle (Anne Hathaway), jonka tarkoitusperistä on vaikea saada selvää. Bruce Wayne/Batman saavat apuja vastarintaansa tutulta poliisipäällikkö Gordonilta (Gary Oldman) sekä myös kekseliäältä rivipoliisi John Blakelta (Joseph Gordon-Levitt) ja miljonääri Miranda Tatelta (Marion Gotillard). Apuna tietysti ovat myös tutut vempainkeksijä Lucius Fox (Morgan Freeman) sekä hovimestari Alfred (Michael Cane).
Jos taas kerran kertoisin kuinka minulla oli ennakkoluuloja tätäkin elokuvaa kohtaan. Koin edelliset eteenkin Yön Ritarin niin Frank Millermaisen ahdistavaksi, etten paljoa pitänyt niistä. Minulle kun Batman on aina edustanut enemmän kepeämpää sarjakuvakerrontaa kuin tuskaisen ahdistunutta ja pimeää puolta. En tiedä olinko nyt vain tottunut tai kypsynyt Nolanin synkälle Batmankerronnalle vai johtuiko se kuitenkin toiveikkaammasta aiheen käsittelystä tai siitä ettei minulla ollut suuria ennakko-odotuksia, mutta pidin tästä trilogian kolmannesta osasta paljon.
Siinä missä Christopher Nolanin Batman-trilogian ensimmäisessä osassa Batman Begins teemana oli pelko, toisessa Yön Ritarissa kaaos, on tässä viimeisessä teemana kipu. Elokuvan englanninkielinen nimi - The Dark Knight Rises - pitää sisällään pienen sanaleikin. Viitaten tietenkin Batmanin nousuun mutta pitäen sisällään myös sanan rising merkityksen kapinasta tai kapinaan nousemisesta.
Bane on ollut sarjakuvissa fyysisesti Batmanin pahin vastustaja. Hänet tunnetaan hahmona, joka mursi Batmanin selän. Aikaisemmin Bane (suomeksi Turmio) on nähty valkokankaalla Joel Schumacherin Batman & Robin -elokuvassa, jossa Bane oli kuvattu aivottomana lihaskimppuna, joka totteli sokeasti Poison Ivyn käskyjä. Yön Ritarin Paluun kuvaus Banesta on paljon sarjakuvauskollisempi sekä muutenkin uskottavampi ja realistisempi, mikä on tyypillistä Nolanin Batmaneille. Banen vahvuudesta johtuen ilmassa leijuu ensimmäistä kertaa pelko siitä, että selviääkö Batman. Tom Hardy onnistuu hyvin täyttämään Banen fyysiset mitat. Pikkulinnut kertoivat Hardyn keränneen massaa 14 kiloa roolia varten ja Hardyn niska sekä selkä tuntuvat pelottavan jyhkeiltä. Muuten Hardy näyttelee hahmoaan suurella intensiteettillä ja tekee hyvää työtä roolissaan, lukuunottamatta maskin takaa kumahtelevaa ääntä, mikä alkaa jossain elokuvan jo alkuvaiheessa tuntumaan koomiselta.
Anne Hathawayllä oli isot saappaat täytettävänään kun hän otti vastaan kissanaisen/Selina Kylen roolin. Michelle Pfeiffer teki niin hyytävän loistavan roolisuorituksen Burtonin Batman Returns elokuvassa, että rooliin on varmasti ollut vaikea heittäytyä. Onneksi Anne Hathaway ei ole lähtenyt imitoimaan Pfeifferin suoritusta vaan on tehnyt roolista omannäköisensä. Hathaway ei sorru stereotypioihin tai ylinäyttelyyn vaan tekee ovelasta kissanaisesta uskottavan. Loistavia olivat eteenkin ne hetket kun Hathaway muuttaa tunnetilaa roolihahmonsa todellisten aikeiden paljastuttua sadasosasekunneissa. Toivottavasti tästä hienosta roolisuorituksesta Annelle tippuu haastavampia rooleja jatkossakin, olemme nähneet jo ne miljoonat hymyt lukemattomissa romanttisissa komedioissa, joten niiden aika voisi mieluusti olla ohi.
Christopher Nolan käyttää mieluusti samoja näyttelijöitä elokuvissaan ja Inceptionista Nolanin kanssa yhteistyön aloittaneet Joseph Gordon-Levitt sekä ranskalaistähti Marion Cotillard olivat saaneet isot sivuosaroolit tästä elokuvasta. Marion Cotillard on huikea näyttelijälahjakkuus, joka nappasi merkittäviä palkintoja mm. Oscarin sekä Golden Globen parhaasta naispääosasta roolissaan Edith Piafina elokuvassa Pariisin varpunen. Ranskalaistähdille poikkeuksellisesti Cotillardin englannista ei aksenttia kuulu, ainakaan tässä roolissa. Joseph Gordon-Levittin esittämä John Blake edustaa elokuvan toivoa ja valoa. Hän on vilpitön ja viattoman tuntuinen kyynisessä Gotham Cityssä ja myös toimii vahvasti periaatteidensa mukaan. Gordon-Levitt on roolissaan pehmeän haavoittuvainen mutta silti tarpeeksi kova ja päättäväinen tehden John Blakesta helposti samaistuttavan idealistin.
"Vakioporukan" Freeman, Bale, Cane, Oldman roolisuorituksissa ei mitään edellisiin jaksoihin poikkeavaa. Tasaista, varmaa ja ammattitaitoista työskentelyä. Plussaksi näytti nousevan kuitenkin se, ettei Christian Balen kähisevä Batmanin ääni tuntunut niin koomiselta kuiin edellisissä osissa, johtuen ehkä siitä, ettei Batmania näytetty lepakkoasussaan tässä elokuvassa niin paljoa kuiin aikaisemmissa. Balen romanttinen kemia toimii myös paremmin tässä kuin edellisissä osissa ja Batmanin sekä Kissanaisen eeppinen viha-rakkaus -suhde on kuvattu sähköisesti.
Elokuvan "intro" on pitkä, se pitää sisällään verkkaisen jännitteen, minkä tietää murtuvan pian. Nolan pitkittää odotusta ja toisaalta pienien yksityiskohtien tietäminen auttaa pääsemään kiinni elokuvaan mutta toisaalta tuntuu että elokuvasta olisi saanut tiiviimmänkin paketin. Elokuva kestää lähes kolme tuntia ja pitää sisällään myös joitain pitkästyttäviä kohtia. The Dark Knight Rises onnistuu kuitenkin pitämään jännityksen otteessaan koko elokuvan ja puuntakaa tulevat juonenkäänteet pitävät tarinan tuoreena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti