Ranskasta saapuvat apinat

2 PÄIVÄÄ NEW YORKISSA (Two Days in New York) * * 

2012 (Ranska, Saksa, Belgia) 

Kieli: englanti ja ranska 

Ikäraja: 12 

Ohjaus: Julie Delply 

Käsikirjoitus: Julie Delply, Alexia Landeau ja Alexandre Nahon 

2 Päivää New Yorkissa on jatkoa vuonna 2007 ilmestyneelle 2 Päivää Pariisissa elokuvalle.

Marion (Julie Delply) on eronnut pienen poikansa isästä Jackistä ja asuu nyt New Yorkissa uuden avokkinsa, radiotoimittaja Mingusin (Chris Rock) kanssa. Marion on valokuvaaja ja pian lähestyy hänen näyttelynsä avajaiset, jossa hän on julkisuustemppuna myymässä sielunsa eniten tarjoavalle ja odottaa tästä 10 000 dollaria vähintään. Marionin isä (Albert Delply), sisko Marion (Alexia Landeau) ja siskon poikaystävä Manu (Alex Nahon) ovat saapumassa Ranskasta vierailemaan heidän luonaan. Jo lentokentällä isä ratsataan, kun hän yrittää salakuljettaa maahan makkaroita. Marionin sisko kuljeskelee ympäriinsä ilman vaatteita ja hänen poikaystävänsä sotkee asioita minkä kerkeää. Katastrofin ainekset ovat valmiit. 

Elokuvassa nähdään myös Vincent Gallo esittämässä itseään sekä Daniel Brühl pienessä sivuroolissa. 

2 Päivää New Yorkissa on pienen budjetin elokuva, jossa käsikirjoittajakolmikko myös näyttelee keskeisiä rooleja. Julie Delplyn oikea oma isä näyttelee elokuvassa hänen isäänsä ja koska Delplyn äiti on kuollut vuonna 2009 on hän myös elokuvassa kuollut. Tarina sisältääkin paljon yhtymäkohtia Delplyn omaan elämään ja Marionin roolia on pidetty hänen alter-egonaan. 

Minä olisn todella halunnut pitää tästä elokuvasta. Pidän paljon Delplyn tyylistä ja työskentelystä, ranskankielisistä elokuvista, independent-elokuvien vapaasta tulkinnasta, rosoisesta eurooppalaisesta otteesta sekä boheemiuudesta elokuvassa.  Alkuasetelmat ja tarinan ensimmäiset käänteet olivat myös hauskoja. Mutta pian elokuva alkoi muuttua päättömäksi sekoiluksi jossa ei paljon muuta puhuttu kuin kakka, pissa ja pippeli -tyylisiä juttuja. Huutaminen ja sekoilu alkoi pahasti ahdistaa ja tympiä. Ymmärrän kyllä hahmon neuroottisuuden, mutta tässä vedettiin neuroottisuudessa ja tukan repimisessä niin överit, ettei hahmot tuntuneet enää aidoilta tai uskottavilta. 

Sekoilu harmittaa, koska näistä aineksista olisi saanut niin hyvän elokuvan. Näyttelijäntyössäkään ei ole muuta moitittavaa kuin se överi sekopäisyys. Jotain hauskojakin lohkaisuja elokuva sisälsi mutta niitä oli niin vaikea kalastella sieltä kökön seasta. Lupaava alku myös unohtui sikailua katsellessa.

Ohjaaja, käsikirjoittaja Julie Delply, mikä pettymys! Pystyisit varmasti parempaan!